Olin treenaamassa Alia tupalassa. Sari tuli Taavin kanssa myös vähän pyörimään kentälle :) Mukavaa kun saa treeniseuraa. Otettiin heti alussa paikalla makuuta. Ali pysyi hyvin eikä meinannutkaan lähteä minnekkään. Kävin aina välillä palkkaamassa sitä ja jätin uudestaan. Ilma oli tosi kuuma! Mun mittari näytti kotona 35 astetta plussaa! Jotenkin oli tosi painostava ja hiostava ilma. Hyvä treenata myös tollasella kelillä välillä, kun ei koskaan tiedä millainen sää kisoissa on. Selkeästi huomasi myös koirista että kuumuus tekee tehtävänsä. Hyvin Ali silti teki taas kaikki liikkeet. Seuraavaksi otin seuraamista vapaana. Sari käskytti meitä. Otettiin normaalia kävelyä, juoksua, käännös oikeaan, täyskäännös sekä vasempaan käännöksen ja sitten palkkasin. Hieman väljyyttä oli yhdessä kohtaa ja jouduin antamaan uuden käskyn. Kontakti kuitenkin pysyi tiiviinä eikä se katkennut kertaakaan. Hyvä. Sitten otin liikkeestä maahanmenon, joka eilen takkuili oikein kunnolla. Kerkesin Sarille sanoa että tämä liike ei onnistu ja että Ali tekee sen todella huonosti. Käskyn kuultuaan se kuitenkin tipahti heti alas ja meni oikein mallikaasti! Tuli vähän tyhmä olo kun juuri olin sanonut miten huonosti tämä liike onnistuu...Toivottavasti Sari ei ajatellut että puhun vaan jotain omiani :o) Tämän jälkeen otin luoksetulon. Siihenkin sanoin Sarille että Alilla on tapana tulla joko tosi vinoon luoksetulossa tai sitten se pyrkii sivulle. Nyt se tietenkin ensimmäistä kertaa tuli ihan suoraan eteen oikein nätisti istumaan ja vauhtikin oli tosi hyvä. Mitä toi koira oikein meinaa...minä puhun toista ja se tekee toista ;) Hyvä kuitenkin että koira tekee oikein. Otin luoksetulon nyt pidemmän matkan päästä testiksi tuleeko se myös siltä matkalta oikein istumaan, tulihan se! Ensimmäistä kertaa ihan suorana oli :) Otin sitten liikkeestä seisomisen taas niin, että Sari käskytti. Hyvää harjoitusta kisoja varten. Hyvin pysäsi heti käskyn kuultuaan eikä ottanut yhtään askelta. Lopuksi taas vähän hypittiin estettä. Otin ensiksi ihan vaan pelkän hypyn enkä pysäyttänyt sitä ollenkaan. Heti hyppäsi ekan käskyn kuultuaan ja estekin oli vähän sen säkä korkeutta isompi. Sitten otin niin että pysäytin sen ja kävelin sen viereen. Tässäkin meitä käskytettiin. Hyvin sujui treenit kokonaisuudessaan vaikka ilmakin oli niin inhottavan hiostava.