Lähdimme aamusti heti 10 aikaa äitini ja Mimmin sekä Emilian ja Nellan kanssa metsälenkille. Otin mukaan Alin, koska Tara ja Nella ei oikein tule toimeen ja teki muutenkin hyvää Alille olla yksinään mukana. Tehtiin mukavan pituinen lenkki ja koirat olivat tyytyväisiä :)

Illemmalla treenasin kaikki kolme koiraa. Ensiksi Taran. Otin lähinnä seuraamista sekä alokasluokan liikkeet + nouto. Hyvin meni kaikki ja Tara oli innoissaan. Kesken treenin Emilia ja veljeni tuli perheineen äitini työ (jossa siis treenasin). Tara häiriintyi hieman kun tuli häiriötä ja lisäksi niillä oli mukana omat koirat, Nella ja Donna. Olin tosi tyytyväinen siihen, että Tara pystyi treenaamaan ihan hyvällä innollakin, vaikka esimerkiksi Donna on sille ihan vieras tuttavuus. Lopetin melkein heti kun olin vähän ottanut häiriön kanssa. Kivasti siis meni.

Sitten otin Alin kanssa. Ruutu onnistui ihan hyvin jostakin 6 metristä. Varmuutta täytyy silti tulla lisää. Otin aika paljon seuraamista sekä pari kertaa luoksetulon, pelkän pysäytyksen. Se pysäsi ihan hyvin, melkeinpä se jo vähän ennakoi ja ei tullut niin reippaasti kuin yleensä tulee. Hyvä silti vaan, kisoissa se nimittäin on aina sata lasissa, niin ei haittaa vaikka treeneissä vähän tulee rauhallisemmin. Otin myös jäävät liikkeet ja niissä ei ollut mitään moittimista. Ali oli tosi hyvä tänään, vaikka Nellalla on alkamassa juoksut ja se olisi saattanut pistää jätkän pään vähän sekaisin. Se ei kuitenkaan ajatellut sitä ollenkaan. Lopuksi otettiin kisaomaisesti tunnarin. Ei mennyt kovin hyvin. Ali ottaa tässä liikkeessä helposti häiriötä muista ja tässä oli nyt 2 koiraa, 3 aikuista sekä yksi lapsi häiriönä, joten se vähän taas arasteli. Ekalla kerralla toi kyllä oman, vaikkakin väärä kapula kävi pikkasen suussa ennen oman tuontia. Otin toisen kerran, joka sitten jo menikin penkin alle. Ali toi pitkästä aikaa väärän, se ei keskittynyt yhtään. Tähän löysin kuitenkin selityksen ja se oli se, että muutaman metrin päässä siitä oli jäänyt noutokapula maahan ja mitenkäs tollanen noutaja niitä voi vastustaa. Hohhoijjaa :) Toi se kuitenkin sitten oman kun kehotin sitä hakemaan uudestaan.

Sitten oli Mimmin vuoro. Se ei ole koskaan tehnyt liikkeitä niin hyvin kuin se nyt teki! Palkkana oli tavallinen tennispallo. Otin kaikki alo liikkeet sekä tein paljon seuraamista, vasemmalle käännöksiä, pysähdyksiä sekä täyskäännöstä vasempaan suuntaan. Pysäytyksiä pitää nyt harjoitella paljon, ne on tosi hitaita ja jää helposti vinoon. Jäävät liikkeet meni tosi hienosti, maahanmeno oli nopea ja seisomaan jäi heti ilman että otti askelia. Hieno Tuikku :) Koitin myös ensimmäistä kertaa luoksetulon pysäytystä. Sitä ollaan sillä otettu kiertämisen kautta muutaman kerran ja se on siinä aina sujunut. No, kyllä se luoksetulostakin pysäsi, ehkä se vaan on niin bortsu :) Olin tosi tyytyväinen sen työskentelyyn. Oli hyvä mieli kun kaikkien treenit sujuivat hienosti :)

Illalla lähdin vielä Taran kanssa remmikävelylle. Mukava kävellä tuolla tälläisellä ilmalla, etenkin illalla pimeässä koiran kanssa kaksistaan. Ihanaa ihanaa :)

Nyt odottelen josko Emilia sai jotain kuvia treeneistä ja mettälenkistä :) Lisäilen niitä sitten myöhemmin, jos jaksan :)