Tänään oli sellainen kaupunki päivä koirilla. Lähdin molempien kanssa kotoa kävelemään kohti keskustaa. Oltiin liikenteessä siihen aikaan, että koko paikka vilisi autoja, ihmisiä, pyöräilijöitä sekä muita otuksia :) Hyvään aikana siis, saatiin pitkästä aikaa harjoitella nätisti oloa vilkkaassa liikenteessä. Eihän noilla kummallakaan ongelmia kaupungilla ole. Ensimmäistä kertaa ne oli molemmat mukana.

Törmättiin myös erääseeen sakemanni harrastajaan ja juteltiin niitä näitä jokunen tovi. Tullaan luultavasti näkemään treenien parissa nyt useammin, niin hän mulle ainakin sanoi. Hyvä vaan niin saisi useasti eri häiriö koiria sekä muutenkaan treeniseura ei ole pahitteeksi koskaan :)

Noin kaksi tuntia olin yhteensä noiden kanssa kävelemässä joka puolella. Tyytyväisinä tultiin lenkiltä kotiin ja minä voin lähteä hyvissä mielin töihin.