Tara TOKO ALO1 183.5p. sijoitus 2/11 ja KP sekä Mimmi ALO1 177.5 p sijoitus 3/11!

Päätettiin Taran kanssa yllättäin lähteä kokeilemaan miten kisoissa sujuu, kun kerran sinne vielä mahtui. Meillä se paikalla makuu on aina ollut se kompastus kivi, tällä kertaa se kuitenkin pysyi vaikkakin oli melko levottoman oloinen.

Ennen paikalla makuuta otin joitakin liikkeitä ja leikein sen kanssa, jotta saisin sitä vähän rauhallisemmaksi paikalla oloon. Ja sehän kannatti. Levoton se edelleen oli, mutta pysyi kuitenkin, vaikka vierustoveri lähtikin makuusta. Olin siinä vaiheessa varma, että se oli sitten tässä. Toisin kuitenkin kävi :) Tara oli tosi hyvin mukana koko meidän suorituksen aikana. Seuraaminen oli minusta todella hyvää, mitä nyt alkumetrin se poikitti ja siitä tuli piste vähennys. Kerrankin musta tuntui tuon kanssa, että koira on oikeasti siellä mun kanssa tekemässä liikkeitä, eikä vaan sekoile jotain omaa. Tuomari tykkäsi meidän suorituksesta ja sanoikin lopuksi että noin, ei tohon voi mitään sanoa kuin että kokonaisvaikutus on kymmenen. Oli mulla hyvä olo, kun Lörssöni kerrankin näytti myös siellä kokeessa, että kyllä sekin osaa. Ja se myös tykkäsi olla kehässä, meillä molemmilla oli oikein hauskaa :)

Luoksepäästävyys: 10

Paikalla makuu: 7½ (tarvitsi kaksi käskyä ja oli jossakin vaiheessa levoton)

Seuraaminen kytkettynä: 9 (poikitti alussa vähän)

Seuraaminen taluttimetta: 9 (sama kuin edellisessä)

Liikkeestä maahanmeno: 10 (ei mitään muttia)

Luoksetulo: 9 (haukahti kerran)

Liikkeestä seisominen: 10 (tosi hyvä)

Estehyppy: 10 (hyvä)

Kokonaisvaikutus: 10

Mimmillä meni myös paremmin kuin on muut kokeet menny. Paikalla makuussa sillä kerrankin meni kaikki hienosti (on siis ennakoinut maahanmenoa ja sivulletuloa). Seuraaminen taluttimetta meni kehnommin kuin kytkettynä, paremmin kuitenkin kuin viime kokeessa. Äitini oli nyt rennompi kokeessa ja se vaikutti heti myös Mimmiin. Pisteitä mulla ei tässä nyt ole, mutta ykköstulos sieltä kyllä tuli ja ihan ansaittu sellainen :) Nyt se on sitten yhtä vaille TK1 :)