Simoa vähän jännittää vieraiden koirien haukkuminen. Varsinkin jos se ei nää koiraa. Eilen pimeän tullen kun olimme ulkoilemassa, eräässä pihassa haukkui koira. Simoa jännitti se aika paljonkin ja se vähän pöhisi. Unohti koiran kyllä hetken päästä kun vaan kuljeskelin siinä lähellä. Koirakin kyllä lopetti silloin haukkumisen. Jotenkaan ei meinaa itse tajuta, että tuo on vielä ihan pieni. Ei tuon ikäinen voi olla samanlainen kuin aikuinen. Eiköhän se ole vain normaalia, että pieni pentu vähän jännittää ja miettii tuollaisia asioita, varsinkin kun siihen liittää vielä pilkko pimeyden sekä kovan tuulen :) Taidan vaan vaatia pennulta liikaa. Nyt pyrin ryhdistäytymään ja muistamaan, mikä mulla siinä hihnan päässä on.

Viikon päästä mennään rokotuksille. Tänään annoin koko poppoolle matolääkkeet. Koirille purutapletit ja Eemelille (kissa) normaalin pillerin. Koirat söivät tyypillisesti hyvin lääkkeet ja Eemelille heitin sen vaan suoraan kurkkuun. Ei siinäkään ongelmia.

Töiden jälkeen tein Simolle jäljen. noin 50 askelta suoran pätkän. Ei mitään erikoista sanottavaa. Toisaalta kun mietin koko ton jäljestystä, haluaisin sen olevan vähän eri mielentilassa. Vaikka sitten taas toiselta näkökulmalta ajateltuna, siinä on viettiä ja intoa ja ei tuon ikäisellä pennulla kai siinä muuta tarvi ollakkaan....nää on näitä mun olemattomia mietintöjä enkä taaskaan meinaa tajuta, että siinä jäljestää oikeasti 11 viikkoinen pentu, siihen nähden se kyllä menee aivan loistavasti. Nokka pysyy koko ajan syvällä maassa sekä intoa on ja joka askel haistellaan. Mitä jos lakkaan stressaamasta ja annan pennun vaan mennä vietikkäästi, keväällä sitten mietitään enempi noita mielentiloja. En tiedä :)

Myöhemmin päivällä lähdimme äitini kanssa (Mimmi tietysti mukana(äitini bordercollie)) metsään. Ali ja Mimmi juoksentelivat riemuissaan. Tämä oli Mimmin ensimmäinen kunnon revittelylenkki sterilisaation jälkeen. Simo koitti pysyä perässä, mutta ei tolla kropalla siinä kovin hyvin onnistunut :) Totesin kyllä, että hemmetin hyvin tuo liikkuu...sakemanniksi :) Hyppii hienosti epätasaisessa maastossa ja muutenkin liikkuu hyvin. Ihanaa :) Katselin myös, että Simolle on kehittynyt jo reisilihakset, pienet sellaiset kylläkin ;) Simo tipahti ojaan missä oli vettä. Eipä se tuosta ollut moksiskaan, meni vaan tutkimaan lisää ojia ja tipahti toisenkin kerran. Hölmö pentu. Hyvin jaksoi pentukin riekkua mukana. Ei tehty pitkää lenkkiä, lähinnä samoiltiin siinä lähellä. Nuo vanhemmat koirat kun juoksentelvat, vaikka me emme juuri liikkuisikaan. Melkein autolle päästyämme, huomasin että Alilla repesi antura. Ihan ulommainen antura ja sieltä ihan reunassa. Tie mihin on loukannut, verta oli aika paljon ja se arasteli sitä. Voi räkä. Toivottavasti paranee nopeasti.

Lenkin jälkeen käytiin veljeni luona (kennel shakalakan) ja Simo leikki siellä vielä vähän aikaa niiden nuorimman rotikan kanssa, Masan. Siitä kyllä näki, että väsy on kova ja haluaisi nukkumaan. Välillä kuului äänessä oikein suuttumisen ääntä, kun ei olisi enää jaksanut. Voi pientä pentua :) Kyllä se sitten siihen mun jalkoihin malttoi käydä nukkumaan. Kiva paikka tuo sosiaalistamisen kannalta, tälläkin hetkellä siellä oli yhteensä 4 tai 5 lasta, vanhin tokaluokkalainen. Simo näki jälleen kerran myös kanin, Herra Kani nimeltään. Eipä se siitä ollut moksiskaan, haisteli vaan nätisti ja jätti rauhaan. Ihanaa :)

Pakkohoito (eli korvien tutkiminen, hampaiden katsominen, kynsien leikkuu jne) sujuu jo mallikkaasti. Simo tietää jo, että teen joka tapauksessa mitä aion tehdä ja se osaa jopa olla paikallaan (muutaman sekunnin kylläkin) kun katson sen hampaita. Aluksi voi vähän pistää hanttiin, mutta ihan hetken kuluttua lakkaa liikkumasta ja antaa mun tutkia. Tässä vaiheessa aina irroitan otteen, tietenkin. Haluan siitä sellaisen, että voin tehdä sille mitä tahansa hoitotoimenpiteitä ja sen mielestä se on jopa mukavaa. Panostin tähän myös Taran (entinen sakemanni narttuni) sekä Alin kanssa. Tai ei siihen edes oikeastaan niin kovin tarvitse panostaa, vähän kun viitsii nähdä vaivaa niin nopeasti ne oppii. Alikin on sellainen, että kun otan kynsisakset käteen, se heittäytyy jo valmiiksi selälleen ja odottaa, että pliis leikkaa ne :) Eemeli on ainut, joka ei tästä tykkää. Sekin kyllä on sylissäni liikkumati kun leikkaan sen kynnet.

Oli taas hienoa nähdä, miten rauhassa Simo on autossa. Tällä kertaa pelkääjäpaikan jalkatilassa kun äitini ajoi autoa (itse siis olin pelkääjäpaikalla). Usein näkee koiria (jos ei aina) jotka eivät osaa olla siinä mihin ne laitetaan. Vaikka nyt juuri tuo autossa matkustaminen. Simo kun on jo nyt sellainen, että ei pyri jalkatilasta pois, istui siinä vähän aikaa ja sitten meni makaamaan. Jo siis mennessä metsään, jolloin se oli energiaa piukassa :) Tämä kun on sellainen asia myös, minkä opetin sille heti kun se oli 7-8 viikon ikäinen. Se matkusti alkuunsa siellä, kun itse ajoin autoa. En uskaltanut sitä laittaa heti taakse. Kyllä on ilo huomata, että se hyvin pieni vaiva, jonka olen nähnyt noissa asioissa, palkitaan. Ei tarvi hermoilla, kun toinen osaa käyttäytyä niin hienosti :) Ja kauheaa se olisi, jos autossa matkustaminen olisi sille A. kamalaa B. ei osaisi rauhoittua autoon C. muuten vaan jotain muuta kuin mitä se on, sillä se kun tulee viettämään autossa aika paljon elämästään, treenien ja kokeiden merkeissä. Minusta on todella tärkeää, että koira osaa rauhoittua autoon. Kokeidenkin kannalta se on tärkeää, koira saa levätä aina autossa ennen seuraavaa suoritusta. Kyllä ne koirat, jotka melttoavat autossa koko ajan ja eivät malta mennä nukkumaan, ovat paljon nopeammin väsyneitä kuin ne, jotka nukkuvat odottelun ajan. Eiköhän tämäkin ole pitkälti niihin hermoihin liittyvä asia. Ja tietysti opetuskysymys siinä mielessä, että autosta tehdään koiralle mukava paikka jne.

Huhhuh, tulipas taas tekstiä. On se hyvä, että saa purkaa ajatuksensa jonnekin, kaikki ei aina jaksa kuunnella omaa vouhotustani :) Tajusinkin viime kirjoituksen kommentin perusteella, että hetkonen....lukeeko tätä joku muu kuin minä itse? :D