Nappasin suoraan töistä päästyäni koirat mukaan ja ajelin ruosniemeen. Tein muutamat dami harjoitukset. Vein taas dameja aika pitkälle metikköön. Päästin Alin vapaaksi ja pyysin sivulle. Nätisti se odotti että käsken sen hakea.  Hetken aikaa odotin ja oltiin siinä ihan rauhassa, että oppii siihen ettei aina lähdetä hullun raivolla penkomaan metsää. Sitten annoin käskyn ja se ampaisi matkaan. Kaikki se toi käteen asti ennätysajassa, hyvä. Meni kokonaisuudessaan niin hyvin, että ajattelin olla ottamatta enempää. Tara oli intoa täynnä ja oli sen oloinen että sekin haluaa hakea jotain. Sillä ei varmaan ollut kyllä hajuakaan mitä me Alin kanssa taas tehtiin. Tein kuitenkin myös Taralle pienen treenin ;) Vein damin varmaan 10m päähän metsään. Päästin sen irti ja se tuli itse ihan onnessaan sivulle pitäen loistavaa katsekontaktia. Odotti ihan onnessaan että annan luvan hakea. Sanoin sille sitten että hakee sen. Se ampaisi juoksuun kuin mikäkin noutaja. Se otti damin suuhun ja toi sen mulle :D Vein uudestaan sen vähän pidemmälle ja lähetin sen hakemaan. Se toi sen taas :) hölmö koira. Siitä sitten tein pienen lenkin ja lähdettiin takaisin kotiin. Kello tikitti ja mun piti olla viideltä jo tupalan kentällä, kun töistä pääsin vasta kahdelta.

Mietein, että otanko Alin mukaan tupalaan vai en. Siellä oli kenttäkauden avajaiset. Lähdin ilman Alia autolle. Sitten Annelta tuli viesti, että se tulee 10 minuuttia myöhemmiin. Palasin sitten hakemaan Alin myös mukaan, kun kerran oli vähän ylimääräistä aikaa :) Kun pääsin kentälle, siellä oli muutama ihminen treenaamassa. Otin Alin kanssa myös vähän tokoa. Sitä ei haitannut muut koirat yhtään, vaikka tämä oli ensimmäinen kerta kun treenasin sen kanssa nurmi kentällä niin että siellä on vieraita koiria häiriönä. Seurasi tosi hyvin ja hyppykin onnistui erinomaisesti. Muutama onnistunut seuraamis pätkä sekä hyppy ja vein sen autoon. Annekin sieltä sitten kaahasi paikalle ja alettiin miettimään meidän pitämää temppurataa. Hyvin saatiin ideat yhteen ja ruvettiin rakentamaan rataa. Koekaniineina Anne meni koiransa Jessen kanssa radan kun otin aikaa. Koitin myös Alin kanssa ton radan. Päästin sen vapaaksi ja sitten mentiin! Radasta tuli mieleen pieni agilityrata kun mentiin lujaa koko ajan. Hyvin sain Alia ohjattua siinä, vaikkei ennen olla mitään tollaista tehty. Vauhtia meillä riitti ja koira oli onnensa kukkuloilla kun sai tehdä temppuja ;) Ennen kuin tämä temppurata sitten alkoi, näytin vielä esimerkkinä ihmisille miten rata mennään. Ali meni sen taas hyvin, paremmin kuin edellisellä kerralla. Muisti kai jo mitä piti tehdä :) Kun päivä oli pulkassa ja ihmiset lähtivät kotiin, me jäätiin vielä treenaamaan. Otin vähän seuraamista hihnassa sekä laitettiin koirat paikalla makuuseen. Oikein kivasti Ali toimi tänään koko ajan! Into ei loppunut kesken missään vaiheessa vaikka tehtiin näinkin paljon tänään :)

Lähdössä temppuradalle

1513677.jpg

Ja sitten mentiin!

1513678.jpg