Lähdin Taran 4-vuotis synttäreiden kunniaksi tekemään sille jäljen sekä Alin kanssa riista treeniä. Matkassa oli 3 varista ja 5 pulua. Tein ensiksi Taran kanssa noin 40 metrin pitkän jäljen, laitoin ihan muutamaan askeleeseen namin. Vähän mietitytti miten menee, on kuitenkin ollut pitkä tauko ja tämä oli kevään ensimmäinen jälki. Tara oli tosi innoissaan kun laitoin sille valjaat päälle. Heti se tiesi mitä tehdään ja nokka meni maahan. Rauhoitin sen jäljen alkuun, pistin sen istumaan. Kun se rauhoittua, annoin luvan mennä. Se jäljesti ihan hienosti, pikkasen hutiloiden (vauhtia meinasi olla liikaa) mutta pysyi koko ajan jäljellä, mikä on pääasia. Oli taas hienoa päästää sitäkin oikein töihin :)

Alille tein ensiksi hakuruudun. Vein kaikki 8 lintua aika laajalle alueelle. Siitä on tosi kauan, kun Ali on viimeksi nähnyt riistaa. Se ei kuitenkaan empinyt yhtään vaan teki nopeat ylösotot ja suoraviivaiset palautukset. Silläkin oli intoa tosi paljon, nätisti kuitenkin käsitteli lintuja ja oli hyvät otteet. Muutaman kerran se lähti hakuruudun ulkopuolelle (sinne mihin tein Taralle jäljen). Tämä onkin ollut hakuruudussa sen yksi ongelma, se tekee liian laajaa hakua ja näin kuluttaa turhaan voimiaan. Aluksi mietein, että en pistä sitä hakemaan kuin noin 4 lintua, mutta sen nokka ja hakutyöskentely toimi niin hienosti, että lähetin sen hakemaan kaikki kahdeksan lintua. Hyvin se jaksoi. Ilmoitin meidät ensikuun nome kokeeseen, katsotaan nyt mahdutaanko mukaan ja kuinka siellä sitten menee jos mahdutaan. Toisaalta toivon että ei päästäisi kokeilemaan :D

1241423292_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1241423328_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1241423367_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Menen Alin kanssa ehkä SM-TOKOon, mikä tarkoittaa sitä että emme vielä siirrykkään suoraan evl-luokkaan. Meillä tarvisi olla yksi ykköstulos evl-luokasta, jotta voisimme kisata sm-tokossa ylimässä luokassa. Jos sinne Alin kanssa lähdetään, menen Taran kanssa alokasluokkaan kesäkuussa, jonne siis piti ensiksi lähteä Alin kanssa. Katsotaan nyt mitä tehdään.

Mimmillä oli ekat juoksutkin, nyt juoksujen jälkeen tytön keskittyminen on parantunut hirveästi. Se ei ota häiriötä samalla tavalla sekä motivaatio on parempi. Sillä onkin kesäkuussa tarkoitus olla sen ensimmäinen toko startti. Katsotaan kuinka käy.

1241423482_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1241423546_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1241423570_img-d41d8cd98f00b204e9800998e