Vapaapäivä, joten kerkesin tehdä tänään vaikka mitä koirien kanssa. Lähdin klo 13 kontaktikoirien ohitustreeneihin. Otin Alin ja kameran mukaan, jos vaikka joku haluaa harjoitella ohittamista Alin kanssa. Kati ohittikin sitten bc pentunsa Toran kanssa Alin muutamaan kertaan. Ei ollut mitään ongelmia. Napsein myös jokusen kuvan pennuista.

Kun muut lähtivät, tokoilin vähän Alin kanssa. Otin lähinnä ruutua, joka ei tunnu etenevän mihinkään suuntaan. Turhauttavaa. Jos jollakin on hyviä vinkkejä miten jatkaisin sen kanssa niin kertokoon.

Tarkoituksenani oli kuitenkin tänää nomeilla, joten tokoilut saivatkin jäädä lyhyeen. Tässä ohitusharjoituspaikan vieressä oli juuri sopiva paikka, johon tein hakuruudun. Sidoin Alin puuhun kiinni odottamaan. Oli hyvä nähdä, kuinka paljon sillä nousee kierrokset siitä että näkee kun viskelen dameja. Istui onneksi todella rauhallisena eikä kuumentunut. Oli itseasiassa tosi sopivassa vireessä. Vein dameja aika pahoihin paikkoihin, mm. yhden kukkulan taakse, josta ei tule haju kovin helposti sekä piilottelin niitä heinikon alle, ettei yksikään ollut näkyvissä. Ensimmäisen damin löytyminen kesti kauiten (siis ehkä noin 20 cekunttia kun jo löytyi). Ilmeisesti se yritti kuitenkin näöllä etsiä aluksi (tämä siis ollut sille tyypillistä) mutta tajusi kuitenkin nopeasti ottaa se nenä käyttöön. Johan alkoi damitkin löytymään heti. Yllätyin siitä, miten hyvin se työskenteli. Ennen se on vähän turhan paljon kuluttanut energiaansa siihen edestakas juoksemiseen, mutta nyt se ihan oikeasti haki järjestelmällisesti. Tuntui että harjoitus ei ollut sille mikään ongelma, pikemminkin lämmittelyä. Ikä on ilmeisesti tehnyt tehtävänsä ja vihdoin tuo alkaa oikeasti hakemaan tehokkaasti ja jättää sen turhan päiväsen juoksentelun pois. Hyvä niin, jaksaa paremmin tehdä tehtäviä kun juoksee mahdollisimman vähän. 5 damia pyysin sen tuoda. Kaikki tuli hyvin käteen asti ja se oli koko ajan todella kuuliainen ja ohjattavissa. Otin myös ohajusharjoituksen. Tai linjaharjoituksen pikemminkin :) Tätä en ole ottanut kertaakaan kokeen jälkeen. Tein ihan vaan muistilla sen ja vietiin yhdessä dami, jottei olisi tullut liian vaikea pitkän tauon jälkeen. Ihan uusi asia oli kolmoismarkkeeraus, jonka otin myös. Ali oli tässä vaiheessa jo aika väsynyt, sillä hakuruutu ei ollut sieltä kevyimmästä päästä, koska maa oli niin epätasainen ja mäkinen sekä siinä oli aika pitkä heinikko sekä paikoittan lunta jonkin verran. Tein vielä melko vaikean markkeerauksen. Heittelin damit melko lähekkäin, mutta kuitenkin selvästi eri suuntaan sekä sekin vaikeutti että heitin keskimmäisen vasta viimeiseksi, enkä siis lähettänyt sitä hakemaan niitä järjestyksessä, vaan se joutui ensiksi hakemaan reunimmaiset. Reunoissa ei mitään ongelmaa. Kun olin lähettämässä keskimmäistä, en itse edes enää nähnyt missä se oli, lähetin Alin suurin piirtein siihen suuntaan, sillä se näytti siltä että se kyllä muistaa missä se on. Ja niinhän se muistikin, parempi muisti siis kuin minulla ;) Olin todella tyytyväinen poikaan. Kyllä me täältä vielä tullaan näyttämään maailmalle meidän nometaidot!

Illalla lähdin Taran kanssa ensiksi tokoilemaan ja siitä sitten lenkille. Olin ihan ihmeissäni Taran tokosuorituksesta! Vasemmalle käännökset oli jo todella paljon parantuneet sekä pysähdykset jo melko nopeita! Se toimi muutenkin hyvin eikä häsännyt turhia. Paikalla makuussakin se otti tosi rauhallisesti (usein välillä piippailee eikä malttaisi olla paikallaan). Koko ajan oli hiljaa ja tarkkaavainen. Muutaman kerran se katsoi ohikulkevia ihmisiä ja yritti seurata mitä ympärillä tapahtuu. Tein pienen äänen aina kun se käänsi päänsä. Nyt meinaan kieltää sitä miettimästä ympärillä tapahtuvia asioita, jos se vaikka joskus pääsisi siitä heikkoudestaan eroon :) Nyt on kuitenkin tosi hyvä mieli Taran treenien suhteen. Koko ajan se parantaa vaan :)