Oltiin Alin kanssa treenaamassa vähän riistan parissa. Otettiin alussa ihan kuljetusta ja luovutuksia. Ali ei oikein tajunnut mitä tehtiin, kun yleensä se on ollut vapaana ja se on ollut sellaista vapaampaa ja vauhdikasta. Nyt se oli remmissä ja aina kun tein käännöksen niin, että sillä oli dami suussa, se tiputti sen Riista pysyi nätisti suussa näissä käännöksissäkin mutta se kai jotenkin meni sekaisin siitä remmistä. En tiedä.

Sitten otettiin muistiharjoituksen. Kävin Alin kanssa yhdessä viemässä vaakun jonkin matkan päähän ja palasin takaisin. Tarkoitus oli, että riista on sen matkan päässä että koira varmasti löytää ja muistaa heti missä se on. Hyvin se ampaisi matkaan ja löysi sen heti :) Lopuksi otettiin vielä yhden markkeerauksen. Hyvin meni sekin, vaikka se riistalle päästyään saikin jonkun kohtauksen ja vähän meinasi kuumua liikaa sitä suuhun ottaessa. Toi sen kuitenkin sitten nätisti mulle.
Oikein mukava päivä oli, vaikka satoikin aika paljon koko ajan Toivottavasti ensi viikolla olisi parempi keli.

Sunnuntaina sitten mennään tokoilemaan taas ohjattuun ryhmään  Vielä olisi treenattavaa ennen kisoja.
 
Soitin tänään myös kennelliittoon ja kyselin Lucyn tuloksia. Sieltä ne sitten tuli B/C sekä kyynäret ovat ikävästi 3/1...