Noniin, vihdoinkin tuli se päivä kun Tara pääsi elämänsä ensimmäisen kerran näyttelemään.  Lähdettiin kaverini Ninnin ja hänen äitinsä, sekä niiden koirien Ellin ja Wiian kanssa aamusti klo 6 ajelemaan kohtu turkkusta. Tara ja Elli meni tosi hienosti yhdessä takahutlarissa, vaikkei ne oikeastaan edes tunne toisiaan. Mitä nyt pari kertaa on remmissä päässyt moikkaamaan. Niillä ei kuitenkaan ollut mitään ongelmia. Tarakin jopa nukkui osan matkasta. Oltiin perillä siis jo klo 8, sillä Wiian luokka alkoi jo klo 9. Wiialle tuli EH.

Siirryin sitten sakemanni kehään jo katselemaan. Meidän kehä alkoi klo 10. Näin siellä pitkäaikaisen nettikaverini ensimmäistä kertaa :) Oli mukava nähdä.

Tara pääsi kehään vasta joskus klo 12...oli tosi hidas tuomari ja hän arvioi koiria tosi pitkään. Tarkasteli oikein kunnolla. Tara käyttäytyi tosi hienosti! Ihan yllätyin siitä. Ajattelin että se saattaa riehaantua siitä kun juostaan kaikki koirat perätysten, mutta se ei välittänyt niistä yhtään. Sain sen juoksemaan ihan hyvin, vaikkakin aina se olisi paremman näköistä jos koira vetäisi. Laatuarvostelussa Tara antoi upeasti katsoa hampaat ja tuomarin koskea. Ihan kuin oltaisi harjoiteltu paljonkin. Yllätyin senkin takia, että vieras ihminen on viimeksi pari vuotta sitten katsonut sen suuhun. Ehkä se on vaan esittäjästäkin kiinni. Pidin varmuudeksi Tarasta niin kiinni, ettei sille tullut mieleenkään pakittaa tai muutenkaan venkslata yhtään. Tuomari tykkäsi Tarasta ja kehui luonnetta ja ilmettä. Harmi vaan, että toi on tiputtanut karvansa josta tuomarikin mainitsi. Oli kyllä upea päivä! Väsyneinä lähdettiin ajelemaan Ninnin ja koirien kanssa kotiin. Ainiin, Elli sai ERIn ja oli PN3 :)

Tässä vielä Taran arvostelu:

"3-vuotias, maksimikokoinen narttu. Hyvä suu. Pirteä ilme. Riittävät kulmaukset, sekä edessä että takana. Tassut voisivat olla tiukemmat. Jätti turkkinsa tänään kotiin. Liikkuu hyvin, mutta saisi olla enemmän ulottuvuutta ja vetoa. Mukava luonne"