Mimmillä on ollut nyt juoksut jo jonkin aikaa. Ollaan silti oltu tekemisissä, sillä Ali ei ole kiinnostunut yhtään Mimmistä, kunhan niiden ei anneta alkaa leikkimään tai muuta. Ollaan treenattukin yhdessä, Mimmi toimii tällä hetkellä paremmin kuin koskaan! Se ei ota edes häiriötä enää niistä asioista joista se ennen otti. Juoksujen alkaminen taitaa vaikuttaa sitten noin paljon.

Olin eilen Taran ja Alin kanssa vuorilla antamassa niiden juosta vapaana ja kuluttaa vähän energiaa. Ilma oli niin kylmä (tuuli oli ihan järkyttävä) että jäädyin heti kun astuin pihalle. Jonkin aikaa kun olin vuorilla ollut, Ali juoksi innoissaan mun työ suussaan kuollut jänis. Joku oli sitä jo syönyt, sillä ei siinä ollut paljon enää jäljellä. Ali se ei ollut koska näin koko ajan mitä koirat touhusivat. Ensiksi luulin että sillä on suussa jokin iso halko, mutta tajusin sitten heti että jänöhän se oli.

Katsoin eilen yhdet mahdolliset nomekokeet johon haluaisin mennä, täytyy nyt katsoa vielä :)

Ollaan menty koirien kanssa ahkerasti rullaluistimilla. Tehdään aina sellainen reilu 30 min reipas lenkki, koirat menevätkin aina tyytyväisinä nukkumaan lenkin jälkeen. Itsellänikin jalat on aina ihan poikki, huomaa että on ollut pitkä tauko rullistelusta.

Olisin yksi päivä mennyt uittamaan koiria, mutta kaikki järvet ym. oli vielä ihan jäässä. Täytyy siis odotella että ilmat vielä lämpeävät.

Oltiin viikko sitten mätsärissäkin, siellä oli Nellan pentu Rauski, josta nappasin muutaman kuvan. Jostain syystä kone ei nyt suostu laittamaan niitä tänne, joten jääköön nyt sitten.

Tänään on molempien koirien ohjatut treenitkin, hienoa :)