Ai marraskuu jo?????? Mitä kuraa. Mihin tää aika oikeesti menee. Justhan oli loppu kesää ja odottelin ihania syksyisiä päiviä. Eipä niitä ole ollut kuin yhdellä kädellä laskettava määrä ja nyt odotellaan koskahan se ensilumi putkahtaa. MÄLSÄÄ!!! Kellojen siirtämisen vuoksi, viiden aikaa on jo HÄMÄRÄÄ!! En tykkää :( Inhoan näitä kylmiä, kosteita, tuulisia ilmoja. Syksy on sillon hieno, kun on kuivaa ja aurinko paistaa. Sitä ei tänä vuonna kyllä ole ollut. Mun unentarve on kauhea, pimeä väsyttää. Olisipa sama tolla pennulla :) Sillä kun tuntuu virtaa olevan yllin kyllin.

Ali on saikulla. Se loukkasi eilen metsässä anturansa, tuli kunnon haava Mälsää sekin :( Olin Simon kanssa ulkoilemassa ja poikettiin tossa tien toisella puolella olevassa eläinliikkeessä. Siellä on myynnissä tarvikkeita sekä pieneläimiä. Simo ihmetteli aluksi lintuja, jotka lauleskelivat siellä ihan hirveästi, kauhea viidakon ääni heti kun astuimme ovesta sisälle. Uteliaana se haisteli nurkkausta päin, jossa nämä eläimet ovat (sinne ei saa viedä koiria). Ei varsinaisesti siis jännittänyt niitä, vaan oli lähinnä ihmeissään. Nopeasti se tutkaili vähän paikkoja, sai omistajalta rapsutuksia, yritti ottaa ruokaa sieltä jne. Sitten se kuitenkin istahti mun viereeni ja meni pötkölleen kun minulla kesti (jäin suustani kiinni) ja odotti siinä rauhassa. Kun vieläkään mitään ei tapahtunut, pentu painui unille. Oli hassun näköistä, kun pieni pentu on taju kankaalla ja ympärillä huutaa moni päinen lintuparvi, toista se ei hetkauttanut :) Juteltiin omistajan kanssa niitä näitä, lähinnä sakemanneistä. Hänellä kun itsellään on 3 sakemannia sekä jokusen pentueenkin hän on kasvattanut. Tuli keskustelua mm. hermorakenteesta ja oli hyvä esimerkki pennun hermoista, kun Simo siinä veteli sikeitä. On tärkeää, että pentu pystyy nukkumaan paikassa kuin paikassa, osaa rentoutua eikä stressaa. Senhän olen jo kyllä huomannut, että näin arjessa tolla pennulla kyllä on hyvät hermot :)

Ainii, Alikin nykyään barffaa. En enää raaskinut syöttää sille nappuloita, kun tuon pennun kanssa olen barffin salaisuuksiin tutustunut :) Kyllä se Alille passaa!

Simoa vähän jännittää vieraiden koirien haukkuminen. Varsinkin jos se ei nää koiraa. Eilen pimeän tullen kun olimme ulkoilemassa, eräässä pihassa haukkui koira. Simoa jännitti se aika paljonkin ja se vähän pöhisi. Unohti koiran kyllä hetken päästä kun vaan kuljeskelin siinä lähellä. Koirakin kyllä lopetti silloin haukkumisen. Jotenkaan ei meinaa itse tajuta, että tuo on vielä ihan pieni. Ei tuon ikäinen voi olla samanlainen kuin aikuinen. Eiköhän se ole vain normaalia, että pieni pentu vähän jännittää ja miettii tuollaisia asioita, varsinkin kun siihen liittää vielä pilkko pimeyden sekä kovan tuulen :) Taidan vaan vaatia pennulta liikaa. Nyt pyrin ryhdistäytymään ja muistamaan, mikä mulla siinä hihnan päässä on.

Viikon päästä mennään rokotuksille. Tänään annoin koko poppoolle matolääkkeet. Koirille purutapletit ja Eemelille (kissa) normaalin pillerin. Koirat söivät tyypillisesti hyvin lääkkeet ja Eemelille heitin sen vaan suoraan kurkkuun. Ei siinäkään ongelmia.

Töiden jälkeen tein Simolle jäljen. noin 50 askelta suoran pätkän. Ei mitään erikoista sanottavaa. Toisaalta kun mietin koko ton jäljestystä, haluaisin sen olevan vähän eri mielentilassa. Vaikka sitten taas toiselta näkökulmalta ajateltuna, siinä on viettiä ja intoa ja ei tuon ikäisellä pennulla kai siinä muuta tarvi ollakkaan....nää on näitä mun olemattomia mietintöjä enkä taaskaan meinaa tajuta, että siinä jäljestää oikeasti 11 viikkoinen pentu, siihen nähden se kyllä menee aivan loistavasti. Nokka pysyy koko ajan syvällä maassa sekä intoa on ja joka askel haistellaan. Mitä jos lakkaan stressaamasta ja annan pennun vaan mennä vietikkäästi, keväällä sitten mietitään enempi noita mielentiloja. En tiedä :)

Myöhemmin päivällä lähdimme äitini kanssa (Mimmi tietysti mukana(äitini bordercollie)) metsään. Ali ja Mimmi juoksentelivat riemuissaan. Tämä oli Mimmin ensimmäinen kunnon revittelylenkki sterilisaation jälkeen. Simo koitti pysyä perässä, mutta ei tolla kropalla siinä kovin hyvin onnistunut :) Totesin kyllä, että hemmetin hyvin tuo liikkuu...sakemanniksi :) Hyppii hienosti epätasaisessa maastossa ja muutenkin liikkuu hyvin. Ihanaa :) Katselin myös, että Simolle on kehittynyt jo reisilihakset, pienet sellaiset kylläkin ;) Simo tipahti ojaan missä oli vettä. Eipä se tuosta ollut moksiskaan, meni vaan tutkimaan lisää ojia ja tipahti toisenkin kerran. Hölmö pentu. Hyvin jaksoi pentukin riekkua mukana. Ei tehty pitkää lenkkiä, lähinnä samoiltiin siinä lähellä. Nuo vanhemmat koirat kun juoksentelvat, vaikka me emme juuri liikkuisikaan. Melkein autolle päästyämme, huomasin että Alilla repesi antura. Ihan ulommainen antura ja sieltä ihan reunassa. Tie mihin on loukannut, verta oli aika paljon ja se arasteli sitä. Voi räkä. Toivottavasti paranee nopeasti.

Lenkin jälkeen käytiin veljeni luona (kennel shakalakan) ja Simo leikki siellä vielä vähän aikaa niiden nuorimman rotikan kanssa, Masan. Siitä kyllä näki, että väsy on kova ja haluaisi nukkumaan. Välillä kuului äänessä oikein suuttumisen ääntä, kun ei olisi enää jaksanut. Voi pientä pentua :) Kyllä se sitten siihen mun jalkoihin malttoi käydä nukkumaan. Kiva paikka tuo sosiaalistamisen kannalta, tälläkin hetkellä siellä oli yhteensä 4 tai 5 lasta, vanhin tokaluokkalainen. Simo näki jälleen kerran myös kanin, Herra Kani nimeltään. Eipä se siitä ollut moksiskaan, haisteli vaan nätisti ja jätti rauhaan. Ihanaa :)

Pakkohoito (eli korvien tutkiminen, hampaiden katsominen, kynsien leikkuu jne) sujuu jo mallikkaasti. Simo tietää jo, että teen joka tapauksessa mitä aion tehdä ja se osaa jopa olla paikallaan (muutaman sekunnin kylläkin) kun katson sen hampaita. Aluksi voi vähän pistää hanttiin, mutta ihan hetken kuluttua lakkaa liikkumasta ja antaa mun tutkia. Tässä vaiheessa aina irroitan otteen, tietenkin. Haluan siitä sellaisen, että voin tehdä sille mitä tahansa hoitotoimenpiteitä ja sen mielestä se on jopa mukavaa. Panostin tähän myös Taran (entinen sakemanni narttuni) sekä Alin kanssa. Tai ei siihen edes oikeastaan niin kovin tarvitse panostaa, vähän kun viitsii nähdä vaivaa niin nopeasti ne oppii. Alikin on sellainen, että kun otan kynsisakset käteen, se heittäytyy jo valmiiksi selälleen ja odottaa, että pliis leikkaa ne :) Eemeli on ainut, joka ei tästä tykkää. Sekin kyllä on sylissäni liikkumati kun leikkaan sen kynnet.

Oli taas hienoa nähdä, miten rauhassa Simo on autossa. Tällä kertaa pelkääjäpaikan jalkatilassa kun äitini ajoi autoa (itse siis olin pelkääjäpaikalla). Usein näkee koiria (jos ei aina) jotka eivät osaa olla siinä mihin ne laitetaan. Vaikka nyt juuri tuo autossa matkustaminen. Simo kun on jo nyt sellainen, että ei pyri jalkatilasta pois, istui siinä vähän aikaa ja sitten meni makaamaan. Jo siis mennessä metsään, jolloin se oli energiaa piukassa :) Tämä kun on sellainen asia myös, minkä opetin sille heti kun se oli 7-8 viikon ikäinen. Se matkusti alkuunsa siellä, kun itse ajoin autoa. En uskaltanut sitä laittaa heti taakse. Kyllä on ilo huomata, että se hyvin pieni vaiva, jonka olen nähnyt noissa asioissa, palkitaan. Ei tarvi hermoilla, kun toinen osaa käyttäytyä niin hienosti :) Ja kauheaa se olisi, jos autossa matkustaminen olisi sille A. kamalaa B. ei osaisi rauhoittua autoon C. muuten vaan jotain muuta kuin mitä se on, sillä se kun tulee viettämään autossa aika paljon elämästään, treenien ja kokeiden merkeissä. Minusta on todella tärkeää, että koira osaa rauhoittua autoon. Kokeidenkin kannalta se on tärkeää, koira saa levätä aina autossa ennen seuraavaa suoritusta. Kyllä ne koirat, jotka melttoavat autossa koko ajan ja eivät malta mennä nukkumaan, ovat paljon nopeammin väsyneitä kuin ne, jotka nukkuvat odottelun ajan. Eiköhän tämäkin ole pitkälti niihin hermoihin liittyvä asia. Ja tietysti opetuskysymys siinä mielessä, että autosta tehdään koiralle mukava paikka jne.

Huhhuh, tulipas taas tekstiä. On se hyvä, että saa purkaa ajatuksensa jonnekin, kaikki ei aina jaksa kuunnella omaa vouhotustani :) Tajusinkin viime kirjoituksen kommentin perusteella, että hetkonen....lukeeko tätä joku muu kuin minä itse? :D

Ei ole tullut blogia päivitettyä. Lähinnä sen takia, koska mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut. Treenirintamalla voisia sanoa, että melko hiljaista on. Sillon tällön käydään jäljellä ja "tottista" tehdään tossa keittiössä, noin teknillisesti vaan. Ei niissä kiirettä ole :) Pikemminkin olen keskittynyt arkeen ja siihen, että Simo oppii tavoille. Hyvin se jo on oppinutkin. Ikää on 11 viikkoa ja vapaana ollessaan voin jo luottaa siihen, että se ei mene koirien/ihmisten/lintujen/autojen/pyörien luokse. Kivaa, kun ei tarvi tuollaista miettiä, paljon se on ottanut Alistakin mallia. Ali kun on opetettu olemaan piittaamatta mistään. Se on ihmisten mielestä hassun näköistä, kun kutsun koirat luokse ohituksen ajaksi ja kun tuollainen pikku pentukin tottelee. Toisilla kun ei ne aikuisetkaan tottele. Se on kyllä tullut huomattua, että aika harvassa on ne koirakot, jotka eivät rähjää toisille koirille. Alin kanssa lenkkeillessä en ole siihen kiinnittänyt huomiota, mutta nyt kun tota pentua yrittää opettaa ohittamaan koira nätisti, ärsyttää kun vastaan tulevat haluaisivat syödä sen. Tottakai pentukin sitten ihmettelee että mitäs kuraa. No, se on niin tätä. Ei siitä kauan ole, kun Simo iloisesti meni katsomaan erästä tuttuani, jolloin vieressä olevan ihmisen kaksi pikku koiraa yritti syödä sen. Ei ne päässyt iholle asti, mutta sen verran pentu ihmetteli että karvat siinä nousi pystyyn ja rupesi haukkumaan takaisin. No, ehkä nuo huonot ohitukset ei niin haittaa. Tässä vaan näkee sen, että varsinki jos omistaisi vähänkin epävarman pennun, helposti tulee vaikeuksia ohituksissa jo senkin takia, kun monet koirat eivät osaa ohittaa nätisti, tai edes suht nätisti vaan kaikki tuntuu rähisevän kuin viimeistä päivää......

On ollut kiva huomata, miten pajon Alikin tykkää Simosta. Kyllä lauma vaan on lauma. Iltaisin ne painautuvat vierekkäin häkkiin nukkumaan ja näyttävät niin tyytyväisiltä. Ulkonakin juoksevat innoissaan peräkanaa, Ali osaa hienosti varoa ettei tallo pentua, eikä pennullakaan ole ainakaan vielä tullut näitä tyypillisiä paimenkoiran vaanitaan ja hyökätään juttuja :) Ne kitkenkin heti sitten pois, koska ei ole mitään rasittavampaa kun koira joka vaanii ja kun saalis (koira) lähtee liikkeelle, hyökätään ja tarrataan vähän kiinni. Tarakin tätä teki aika kauan ja oli melko vaikeaa saada siltä se pois. Olen kuullut myös monelta muulta tämän olevan melko suurikin ongelma.

Simo on tottunut jo lehden tulemiseen ja käytävän ääniin. Tai eihän sillä niissä koskaan ole mitään ongelmia ollut, aluksi ehkä ihmetteli ja mietti mikä se oli, kun lehti tippui luukusta. Nykyään hyvä jos pää edes nousee.

Energiaa tolla tuntuu olevan. Se jaksaa nyt jo tehdä melko pitkiä "lenkkejä". Tänäänkin kävin metsässä ja noin tunnin ajan siellä kävelin pikku hiljaa. En lähtenyt autolta pitkälle, jotta päästään lähtemään kun pentu väsyy. Innoissaan se juoksenteli Alin kanssa ja virtaa riitti vielä kotonakin. Kuvittelin että painuu pehkuihin heti kun päästään sisälle. Se kuitenkin alkoi leikkimään Eemelin kanssa. Pimeän tultua lähdin pelkän Simon kanssa katselemaan vähän elämää ulkona. Lauantai ilta ja ihmisiä oli paljon liikenteessä. Pyöräilijöitä, koiran ulkoiluttajia, lenkkeilijöitä, autoilijoita sekä bilettämään lähtijöitä :) Ei tuo välittänyt mistään, ehkä pikkasen enemmän katsoi kun kuului vaikka puhetta mutta ketään ei näkynyt missään.

Sisäsiisteys....huoh. Ei tietoakaan. No ehkä joskus tulee olo, että hetkonen, ei enää päästä sisälle niin paljon, kun sitten taas samassa se lorottaa lattialle. Ei siis vielä valoa tunnelin päässä...kyllä odotan sitä aikaa, että tuo ei enää päästele sisälle. Koko asuntokin on ihan saastainen ja kamala, kun on paperia (ja paperi silppua) lattioilla jne. Plääh :)

11 viikkoa tulee huomenna täyteen. Painoa 10.5kg. Koko pentue menee kuulemma samoissa painoissa suurinpiirtein. Kävin ostamassa matolääkkeet sekä varasin tolle rokotusajan 7.11 maanantaille. Sitten saa ell. tutkia onko sillä molemmat pallit, minä kun en ole tuntenut kuin yhden (en kyllä ole paljon edes yrittänyt etsiä enkä edes tuntisi varmaan vaikka siellä molemmat olisi).

Tässä jokunen kuva tältä päivältä. Ainiin, tolla lerpahti kumpikin korva alas. Ne oli molemmat jo komiasti pystyssä, liekö hampaat jo vaihtumassa pikku hiljaa?

Ja muutama yhteiskuva pojista :)

Ja vielä muutama tosta ipanasta

Susikoiran viisas katse...vai???

Simo sen kun kasvaa. Painoa 9 viikon iässä 7,4kg eli 2 kiloa on tullut lisää kahdessa viikossa. Sopiva tahti :) Korkeuttakin on tullut selkeästi ja pentu on muutenkin jotenkin paljon isompi. Korvat ovat molemmat jo kunnolla pystyssä, toinen nojaa vähän toista, mutta pystyssä on :)

Tänään käytiin ystäväni pitämällä pentukurssilla. Me emme osallistuneet varsinaisesti tunnille, vaan tarkoitus oli totuttaa Simo olemaan siellä rauhassa, jotta voin ottaa sitä pian omille kursseilleni mukaan. Aluksi se vähän melttosi siellä ja yritti saada jotain toimintaa aikaiseksi. En reagoinut sen juttuihin, jos tarjosi kontaktia muhun ja oli nätistí, palkkasin sen. Meni noin 5-10min kun Simo katsoi parhaaksi mennä unten maille. Tätä ennen olimme jäljellä, joka varmasti edesauttoi asiaa. Simo nukkui tyytyväisenä ja rentona melkein koko tunnin, ei välittänyt haukkuvista muista pennuista tai muutenkaan vaikka koiria meni ihan sen vierestä. Rautaisat hermot taitaa pojalla olla :)

Koulusta suoraan menimme veljeni luo kahville. Simo tuli sinne ensimmäistä kertaa. Ei se ollut moksiskaan. Päinvastoin, ilahtui kun näki niiden 5kk ikäisen rotikkapojan, tunnin verran ne taisikin nahistella :) Masa suurimmanosan vaan makasi kun toinen luuli olevansa kova ja voimakas ollessaan Masan päällä örisemässä :) Oli ne hassuja, molemmat nautti kyllä riehumisesta :) Simo ei välittänyt niiden kanista, joka oli samassa huoneessa jossa me kahviteltiin. Lapsetkin se vaan moikkasi iloisesti :)

Kyllä vaan on edelleen voimistunut ajatus siitä, että tuo pentu todellakin on lupaava. Se on kuuliainen, energinen ja jotenkin tuntuu että se on juuri sopiva mulle :) Ei helpoimmasta päästä, mutta ei toivotonkaan :) Ihana Simo!!!

vekara miettii mitä ilkeyksiä sitä keksisi :)

Ja tämän se sitten keksi ;)

Voi kun olisi enemmän tälläisiä päivä kuin tänään, aurinko paistaa, vaikka kylmä onkin. Aamusti kun heräsin, mittari näytti +3 ja yöllä oli kyllä varmasti ollut nollassa. Kävin vähän yrittämässä kuvata Simoa. On vaikea saada pennusta kuvaa, kun se on koko ajan siellä missä minäkin. Muutama räpsy onnistui kuitenkin. Täytyisi käydä veljeni luona, jos Emilia voisi napsia siitä muutaman hyvän kuvan :)

Töiden jälkeen lähdin Simon kanssa jäljelle. Tein noin 20 metrin suoran pätkän, ruokaa kantapäässä sekä varpaissa. Taas pentu tiesi jo heti minne ollaan menossa ja mitä tekemään. Nokka kävi tiuhaan tahtiin :) Laitoin sen aloitukseen ja se söi, toisin sanoen hotki aloituksessa olevat ruuat ja jatkoi heti oma-aloitteisesti askeleelle. Pidin remmin jo normaalisti jalkojen alta eikä tuota se haitannut yhtään. Päin vastoin. Treeni meni erittäin hyvin, koska itsekin pystyin paremmin ohjaamaan tuosta normaaliasennosta :) Oli kyllä hienoa, kun pieni pentu jäljestää tarkasti askel askeleelta ja itse kävelin perässä. Ohjasin kyllä remmillä joka askeleen, eli pienen pieni nyppäsy aina juuri kun on askeleella, näin sain heti varmistettua sen että jäljellä ei kiirehditä liikaa. Olin ihan sanaton kun päästiin jäljen loppuun. Tuo on kyllä synnynnäinen jäljestäjä!!!! Ja niin ohjattava!!!! Ohjattava, mutta ei todellakaan pehmeä! Eli täydellinen :) Kestää hyvin palautteet (no eipä vielä ole mitään ihmeellistä tullut, mutta vaikka nyt ihan normaali mun käsien syöminen jne.). Uskoo suht helposti eikä ota siitä itteensä :)

Jäljen jälkeen harjoiteltiin ekaa kertaa vähän remmissä kävelemistä. Se kun on tähän asti ollut sitä, että Simo roikkuu hihnassa ja riehuu. Nyt oltiin muutenkin ensimmäisellä "lenkillä" kahdestaan, eli käytiin r-kioskin pihassa, katseltiin autoja (ei se välittänyt mistään liikenteestä mitään) jne. Asun ihan eläinlääkäriaseman vieressä ja päätin poiketa moikkaamassa siellä tuttuja. Simo meni sinne sisällä mun edellä, häntä kaarella korvat pystyssä. Ei arastellut yhtään vaan meni heti moikkaamaan tätejä :) Vaa-allakin käytiin, ihan itse käveli siihen (pyrin aina siihen, että pentu menee joka paikkaan omilla jaloilla). En muista mitä vaaka näytti, se kun oli sellainen muodollisuus ja vaan harjoiteltiin :) Tädit kehuivat Simoa ja sanoivat, että on kyllä rohkea pentu. Niinhän se onkin :)

Kotiin tullessa ensimmäistä kertaa tuli tilanne, että joku asukkaista tuli meidän kanssa samaan aikaan hissiin. Juteltiin jo hissiä odotellessa, että olisi niin hienoa jos kaikki ihmiset tajuaisivat, että pentua ei tulla koskemaan tai sille ei puhuta jne. kun sille ollaan opettamassa, ettei ihmisistä välitetä. Tämä asukas (vanha mummu, jolla on rollaattori) oli hyvä apuri ja totesi, että hienostihan se pentu osaa ja nyt tuli treenattua :) Simo istui hienosti hississä eikä katsonutkaan asukasta päin. Annoin sille tietysti siitä namia :)

Pakko koittaa saada videolle tuon jälkeä, jotta itsekin todella nään että meneekö se niin hyvin kuin tuntuu. Olen silti varma siitäkin, että kun alku on näin lupaava, saan asiat ryssittyä aika huolella :) No, katsotaan katsotaan :)

Noin viikon ajan on pentu ollut talossa ja mää oon aivan loppu :D No en ihan loppu, mutta ei sitä muistanutkaan miten rankkaa pennun omistaminen on. Ei pelkästään sisäsiistiksi opettaminen, vaan kaikki arkeen liittyvä.

Nyt on pikkusen luonnekin tullut jo vähän esille. Vaikuttaa erittäin lupaavalta koiralta. Taistelee erinomaisesti, ei ole pehmeä, vielä ainakin on ollut ohjattavissa, jäljellä käyttää erinomasiesti nokkaansa, rohkea sekä omanarvon tunteva pieni pentu. Ollaan harjoiteltu viikon aikana lähinnä normaalia elämää mm. ääntä käyttämällä (kiljumisella) ruokakuppi ei tule alas, kiljumisella ei myöskään pääse sylistä pois. Hemmetin sitkeä tuo on. Ruuan suhteen on jo hiljaa ja odottaa nätisti, mutta jos se päättää että sylissä on peestä, siinä todellakin sen mielestä on peestä. Muutenkin Simo vaikuttaa jonkin verran dominoivalta. Pyrkii vaatimaan asioita ja haluaisi että asiat sujuisivat niinkuin se haluaa. En kuitenkaan koe, että siitä koituisi meille ongelmaa. Se on ainoastaan hyvä juttu, että on vähän jääräpää :) Simo osaa olla jo hienosti yksin kotona sekä autoa se rakastaa yli kaiken! Hienoa kun voi hyvissä mielin jättää sen takahutlariin, kun toinen vaan nukkuu siellä. Yllättävän nopeasti se oppi sinne rauhoittumaan. Tuollaisista asioista kyllä huomaa, että siellä pienessä päässä ei ole pelkkiä puruja, tai ainakin ne purut ovat tiiviisti pakattu :) Energiaa piisaa jo nyt melkoisesti, varsinkin kun tulen töistä kotiin. Tätä sai todistaa mm. Alin hieroja, jonne jouduin ottaa penikan mukaan. 9 tuntia kotona keskenään saa aikaan sen, että se energia purkautuu kerralla ja lujaa :) Mitähän hierojakin mietti, tuollainen hullu susikoira joka juoksee päin seiniä :)

Tottiksessa ei olla panostettu juuri mihinkään. Vähän olen katsekontaktia harjoitellut. Muuten ollaankin keskitytty arkeen; Ihmisten/koirien/autojen/pyörien/lintujen/minkään työ ei mennä ja kaikki ovat mitään sanomattomia juttuja. On ollut kyllä helppo tätä opettaa, sillä tuo ei ole koskaan välittänyt ulkona olevista asioista. Veljeni puputkin saavat olla rauhassa, johtuu varmaan siitä että kerroin Simolle jo, että äitini gerbiileitä ei himoita joten kai se on sama noiden pupujenkin suhteen.

Tänään tein ensimmäisen kunnon jäljen. Kun hain Simon autosta, sen nokka jo kävi (kannoin sen sylissä edelleen...) ja se tiesi että nyt mennään haistelemaan. Hitto miten nopeasti nuo oppivat!! Jäljen alussa se pyörähti ja luuli olevansa ruudussa. Käänsin pennun oikeeseen suuntaan ja avitin kädellä askeleita. Ehkä n. 3 askelta näytin ja sen jälkeen huomasin, että perkule, sehän osaa jo hakea askeleen, joten en sotkenut sitä enää omalla kädelläni. Huolehdin vaan siitä, että se syö joka ruuan (joka askeleella oli edessä ja takana ruokaa) eikä mene askelten yli. Aluksi mietein, että mitä hittoa oon mennyt tekemään kun nyt jo oli pakko tulla normi jäljelle, mutta sitten näin jälkiviisaana, sehän meni hemmetin hyvin!!!!! Siinä oli viettiä niin paljon, että vietin puutteesta ei ainakaan ole pelkoa. Mullat vaan lenteli kun se ahmi ruokaa askeleilta. Häntä roikkui alhaalla ja koko pentu oli ihan mutkalla kun meni niin voimakkaasti. Pää ei noussut kertaakaan. Jälki ei ollut kuin ehkä 8-10 metriä pitkä. Vähän olisi voinut pituutta olla lisää, vaikka toisaalta tuo oli juuri sen mittainen, että se pääse jyvälle asiasta.

Nyt olisi tarkoitus opettaa se olemaan hihnassa. Se kun tykkäisi aina vaan repiä hihnaa ja mistään ei silloin tule mitään :) En ole tähän vielä puuttunut, suurimmaksi osaksi tuo on ollut koko ajan irti. Alussa tulee luultavasti olemaan vähän hankalaa olla paikallaan. Luulen, että tulee pikkaisen ääniprotestia, jos mitään ei tapahdu. Hetken päästä rupean ottamaan sitä treenien vétoon mukaan, siellä viimeistään oppii maltillisesti olemaan paikallaan. Vielä en viitsi ottaa (3 ryhmää yhtenä iltana...) niin pitkäksi aikaa, ei se millään jaksaisi olla. Aluksi menen sen kanssa "vapaa-ajallani" toisten vetämille tunneille, jolloin pystyn keskittymään ainoastaan Simoon.

Tänään sen ollessa tasan 8 viikkoa, puntari näytti 6,7kg eli painoa on tullut viikossa lisää 1,3kg.

Toinen korva ensimmäistä kertaa pystyssä :) Nyt tällä hetkellä toinen on kokonaan ja toisesta roikkuu enää ainoastaan korvan pää.

Kuuluu jo selvästi porukkaan olemalla kehari :)

Joku näätä?

Yötä vasten rauhoitutaan ja pojat menevät yhdessä häkkiin nukkumaan <3 Voiko olla mitään suloisempaa :)

Eli korvat alkavat nousemaan :) Aamulla molemmat oli ihan lurpallaan, mutta kun tulin töistä, vasen korva oli tyvestä noussut pystyyn niin, että nyt Simolla on toinen korva kuin colliella :) Nouskaa pian kolvat <3

Simo rustoluun kimpussa:

Sekä vielä kuva Alista. Komee poika sekin on:

Töistä tultua lähdin suoraan koirien kanssa pihalle. Aurinko paistoi joten otin kameran mukaan. Laitan tohon loppuun jokusen räpsyn.

Illala oli 3 ryhmää vedettävänä enkä viitsinyt ottaa Simoa sinne vielä, joten äitini lupasi katsoa vekaran perään sen aikaa, joten vein Alin ja Simon molemmat sinne. Otin pienet tottistreenit. Simo on oppinut katsekontaktin hienosti :) Vasemmalle käännöskin sujui tolta tosi luonnollisesti, se liikkuu kyllä niin ketterästi että en sitä edes ihmetellyt :)

Ei tässä päivässä oikeen mitään ihmeellistä. Simo syö nyt vallan raakaruokaa, haluan kokeilla ensimmäistä kertaa ruokkia näin :) Ja tuon maha on ollut heti todella hyvässä kunnossa (nappulalla oli sellaista, ei niin kiinteää vaan vähän tahmaista) vaikka ei ollut hetkeen saanut raakaruokaa niin ei mennyt silti pakki sekaisin :) 

Pyrin tekemään joka päivä yhdellä aterialla jäljen ja yhdellä tottista. Aamupäivällä oli tottiksen vuoro. Treeni on edelleen samanlaista, seuraamisen alkeita ja yleistä hauskan pitoa, palkkausta aktiivisuudesta ja sen sellaista. Yritän etten kiirehdi tässä liikaa, tärkeämpää on se hyvä meno :) Hyvin pentu tunnistaa jo nimensä. Sain meidän tottistelut tänään videollekin. Tein siitä hienon musiikilla säestetyn pätkän, mutta juutuuppi sanoi että rikon tekijänoikeuksia, joten jouduin ottamaan siitä musiikin pois. No, idea videossa on edelleen sama, eli siinä näkee pennun :)

Video löytyy täältä: http://www.youtube.com/watch?v=QnqXxwQAEsI

Iltapäivällä mentiin tupalaan. Kaverini tuli sinne lk colliensa kanssa treenaamaan viikonlopun koetta varten. Tein Simolle kentälle jäljen (ruudun). Nyt jälki meni parhaiten kuin aikaisemmin on mennyt! Simo meni tarkasti ja tiesi jo hyvin mistä tässä on kyse. Kerran nousi pää, mutta hyvin tuntui nyt pystyvän keskittymään, vaikka juttelimme kaverini kanssa samalla, oli tuulinen ilma sekä autoja meni koko ajan ohi. Tuli itselle tosi hyvä mieli tämän treenin jälkeen :) Jes!!!!!

Alin kanssa otin tottista. Se oli iha liekeissä. Ilmeisesti on vaikuttanut huomion jakaminen noin kauheasti, en muista koska se olisi ollut ihan tuollainen :) Hyvä hyvä!

Simo oli taas kentällä takahutlarissa. Siellä se taas vaan makasi kun avasin luukun. Hienoa, jos se oppii olemaan siellä täysin rauhassa. Liian paljon näkee koiria (sakemanneja) jotka louskuttavat autossa eivätkä pysty rauhoittumaan sinne. Tykkään aina vaan enemmän ja enemmän tuosta mukulasta!!! Huomenna tämä mun pentuvapaa loppuu ja joudun töihin, heti 6-14, huoh. Ja illaksi vetämään treenejä, voi olla että vien Simon siksi aikaa äitini työ, ettei joudu olemaan ihan koko päivää yksin kotona. En luultavasti viitsi ottaa sitä treenejä vetämään vielä mukaan, kun ei se osaa odottaa nätisti ja joutuisin keskittymään siihen liikaa. No, katsotaan :)

Aamulla satoi ja kirosin, sillä tarkoitus olisi tehdä joka päivä jäljen. Aamupäivällä ilma kuitenkin kirkastui ja Simo sai taas syödä toisen ateriansa ruudusta. Käsissäni haisi nappula, kun hain pennun ulos. Simo rupesi heti etsimään, missä on ruokaa. Haisteli hulluna mun sylissä ja vinkui kun ei saanut ruokaa, laitoin sen maahan pissalle ensiksi ja saman tien pentu laittoi nokan maahan että missä sitä ruokaa on. Pissatuksen jälkeen vein sen sitten ruutuun. Se vähän venkuroi sylissä ja vastusti äänellä, odotin hetken että rauhottui syliin ennen kuin pistin sen ruutuun. Tein taas niin, että annoin sen ensiksi ottaa jo hajua ja sitten vasta irroitin siitä. Hyvin meni taas. Söi rauhassa ja tarkasti. Jokusen kerran pää taas nousi, mutta en puuttunut siihen mitenkään, sillä oma-aloitteisesti se jatkoi taas hommia. En viitsi siihen liikaa puuttua tässä vaiheessa mitenkään, sillä kun on kuitenkin tosi hyvä ruokahalu ja innolla ja rauhassa syö ruudusta. Menee muuten liian sörkkimiseksi ja se saattaisi vaan pilata hyvän alun. Muutaman kerran nokka meni ruudusta ulos ja hienosti se meni heti takaisin ruutuun kun huomasi, että täällä ei haise samalta eikä täällä kyllä sitten ruokaakaan ole. Nyt täytyy panostaa tuohon alkuun, en haluaisi että se venkuroisi liikaa sylissäni ja vinkuisi. Haluaisin, että saisin sen rauhalliseksi enne ruutuun menemistä. Se kun heti suuttuu jos ei saa heti ruokaa jos haistaa sen :) Ja suuttumus ilmenee siis äänellä. Uskon kyllä, että nopeasti saan sen rauhalliseksi. Huomenna heti pidän sen niin kauan sylissä, että rauhoittuu täysin. Vaikkakin se on silti ruudussa ollut täysin rauhallinen, häntä roikkunut alhaalla ja syönyt hyvin. Ehkä nää on vaan tälläisiä mun omia turhia mietteitä ja stressaan kaikesta liikaa :)

Illalla meidän lähi tottiskentällä järjestettiin möllitoko ja möllibh. Lähdettiin Simon kanssa katsomaan kun ilmakin oli niin upea. Aurinko paistoi ja oli lämmin. Aluksi Simo ihmetteli vähän, kun koirat haukkuivat ja miljoona ihmistä tuli heti kattomaan naperoa. Se oli juuri herännyt ja vähän pää sekaisin :) Kentän laidalla oli Simoa vähän vanhempi sekarotuinen pieni koira, jonka kanssa oli kiva leikkiä. Pikkukoira meni makaamaan painin yhteydessä ja Simo meni reteesti sen päälle seísomaan ja oli kuin mikäkin maailman voittaja. Siinä se ego taas kasvoi :) Simo oli kentällä villi kuin mikä. Hienosti se silti keskittyi minuun kun vähän koitin onko ihan toivotonta :) Rupesin itse jo väsymään Simon protestointiin ja energiaan, mitä se piti maassa ja sylissä, joten laitoin sen autoon yksinään ensimmäistä kertaan. Mulla on autossa häkki, joka on jaettu kahtia. Ali toisella puolella ja Simo toisella. Heitin häkkiin loput sen ruuasta ja annoin sen syödä ne samalla kun laitoin luukun kiinni. Tässä vaiheessa tarkoitus ei ollut jättää sitä niin, että laittaisin luukun kiinni ja poistuisin, mutta mietein että kyllä se sinne sitten rauhoittuu. Joten ei muuta kuin luukku kiinni. En tiedä kiljuiko se siellä minkä verran, mutta n. vartin päästä avasin luukun ja siellä se nukkui niinkuin isojen poikien kuuluukin :) Otti siis sielläkin rennosti. Hyvä!

Kotiin tullessa ajattelin samalla totuttaa sitä vähän häkissä oloon. Pistin sen rustoluun kanssa häkkiin. Ei se sitä kauan närinyt (kun ei saa siitä mitään irti) ja alkoi sen jälkeen huutamaan. Huusi noin 30 sekunttia, sitten hiljeni ja meni istumaan, kehuin ja menin päästämään pois.

Mukavaa, miten nopeast tuo rauhoittuu. Vaikka se protestoi aika voimakkaasti äänellä asioista (jos ei tykkää jostain) niin silti se myös rauhoittuu ´nopeasti. Kertoisi siis siitä, että sillä on kaikki muumit laaksossa :) Toivotaan että näin on! :)

Tästä se sitten lähti. Simo sai syödä toisen ruokansa ruudusta. Jätin nappulaa vähän purkkiin jotta voin lisäillä ruokaa ruutuun Simon huomaamati, niin että sille tulisi mielikuva siitä, että kun jatkaa vaan haistelua, sitä ruokaa ilmestyy kuin tyhjästä. Pistin purkin povariin jossa nappulat siis olivat. Kävin hakemassa pennun. Simo haistoi, että mulla on porvarissa ruokaa ja siltä meinasi mennä hermot. Se protestoi äänellä ja sanoi selkeästi että TÄNNE! Kannoin sen jäljen viereen ja odotin, että se alkaa käyttämään nokkaa ja haistaa ruudun, sitten päästin irti. Hyvin toimi pienen nokka. Järjestelmällisesti se söi nappulat, nokka svyällä ja tuhina kuului. Häntä roikkui alhaalla ja se eteni niin tarkkaan ja rauhassa, että se unohti käyttää jalkojaan, jonka seurauksena se meni nokillensa :) Muutaman kerran sen pää nousi. Ekalla kerralla se oli nopea katsaus ja oma aloitteisesti pää meni takaisin ruutuun. Tokan kerran päänousi ja se jäi istumaan, jolloin otin sen siitä pois ja vähän kädellä härnäsin ja näytin nappuloita, päästin sen sinne hetken päästä kun se oli rimpuillut takaisin. Sen jälkeen annoin sen syödä viel vähän ja otin sen kesken pois. Olin tyytyväinen, sillä tuo on selkeästi luontaisesti jäljestävä koira :) Hyvä siitä vielä tulee!

Lähdin yhdeltä vetämään oman ryhmäni jälkitreenejä ja jätin Simon kotiin. Alin otin mukaan. Vähän arvelutti, että kiljuukohan se täällä kauankin, kun jäi aika villissä mielentilassa tänne ja se kun protestoi äänellään jos ei vaikka pääse mun luokse tai ei tiedä minne menin. Olin pari tuntia poissa ja kun tulin kotiin, Simo oli selkeästi nukkunut kun tuli unisena ovelle vastaan. Ei ollut tehnyt mitään yksin ollessaan :)

Lähdettiin illaksi äitini luo kylään (Mimmin kotiin). Simo matkusti pelkääjäpaikan jalkatilassa, kun en sitä taakse vielä uskalla laittaa. Tässä meinasikin olla vähän vaikeuksia saada se pysymään jalkatilassa, kun toinen oli jo niin energinen ja villi, ettei millään olisi malttanut. Pyrin aina siihen, että Simo kävelee joka paikkaan omilla jaloillaan, näin siitä tulee vielä varmempi, vaikka vähän jännittäisi tulla niin tärkeää on, että se itse tulee. Ei sitä kyllä vielä tähän mennessä ole mikään jännittänyt :) Tuonnekin se käveli häntä pystyssä, ihan kuin olisi monta kertaa käynyt siellä kylässä :) Mimmi oli etupihalla yksin kun tultiin. Simo meni heti aidan läpi haistelemaan sitä ja vispasi häntää. Tunnisti heti Mimmin (Mimmi kävi siis eilen meillä kylässä). Jätin muut paitsi Simon pihalle, jotta Simo joutui yksin tulla uuteen paikkaan. Eipä tuo ollut moksiskaan, käveli paikat läpi ja tutustui taloon, gerbiileistä se ei välittänyt yhtään, olisi vaan halunnut syödä niiden siemenet :) Mimmistä tulikin Simon hyvä kaveri, koska Mimmi jaksoi leikkiä sen kanssa paljon. Kovaa hammastelua ja Mimmikin osasi hienosti leikkiä pikkuisen kanssa, eikä tarvinnut pelätä, että Simo jäisi jyrän alle. Simo oli täällä villempi kuin koskaan kotona. En tiedä johtuiko se Mimmistä, joka oli myös villi ja energinen, mutta virtaa pennussa oli ihan hirveästi! :) Koko ajan hampaat kävivät johonkin huonekaluun, mattoon, verhoihin, päiväpeittoon..... :) Onneksi sai purkaa energiaansa Mimmiin. Kotimatkalla jalkatilassa matkustaminen kävi jo aika hyvin. Muutaman kerarn alussa se koitti kiivetä penkille, mutta ymmärsi pointin pian, kun laitoin sen takaisin jalkatilaan.

Vahinkoja ei ole tullut kuin ne yhdet pissat ekana yönä, jes :) 

Olen antanut muutaman kerran Simollekin rustoluun. Hyvin saa aikaa kulumaan sen kanssa, vaikkei se siitä kauheasti irti saakkaan :) Ainiin, otin mää vielä eilen tottistakin. Äitinikin nauroi, että se tulee "tutittamisessa" jo kuin vanha tekijä :) 

Edelleen olen innoissani pennusta. Simokin on jo oppinut jotain. Se mm. odottaa hississä nätisti että hissi on perillä, kun alkuunsa se vinkui heti kun ei olisi malttanut odotella. Ovista se kulkee jo niin kuin olisi kauan mennyt, juoksee sisälle reippaasti eikä jää ovi aukkoihin ihmetteleään mitään. Hissiinkin mennään lujaa :) Ihana pentu <3

Simo ja Eemeli

Simo ja Ali

Simo on jo kotiutunut täysin. Olen todella tyytyväinen siihen, että tuo pentu vaikuttaa todella laumaviettiseltä koiralta. Ulkona seuraa vaan mua, ei lähde ohi menevien ihmisten, koirien, autoje, pyörien perään vaan on mun kanssani. Juuri sellaista toivoinkin! Kotona Simo on siellä missä minäkin, Ali ja Eemeli on sille ihan ilmaa. Kotiin tullessa tietysti käydään heiluttamassa Alille häntää, mutta noin muuten sitä ei ne kiinnosta. Hieno homma!

Otin eilen vähän "tottistakin". Lähinnä syöttelin sitä eli siis tutitin, sekä palkkasin yleisesti sen aktiivisuudesta ja siitä, kun pyrkii voimakkaasti muhun päin kun liikun taakse (kuljin siis vaan takaperin ja kehuin kun simo kauhoi mun edessä ja oli aktiivinen). Sekä samalla tuli harjoiteltua ei piittaa:ta :) Eli siis ei välitetä ohi menevistä ihmisistä, eläimistä jne. Pyrin siihen, että Simosta tulisi samanlainen kuin Ali, että meni ohi sitten norsu taikka hiiri, Simoa se ei kiinnosta. En käytä tässä mitään käskyä, vaan tungen vaan namia nokkaan kun se ei piittaa. Vielä ainakin se on ihan luontaisesti ollut välittämättä mistään ohi menevistä asioista.

Laitoin Simolle tänään ekaa kertaa pannan hetkeksi kaulaan. Se oli vielä vähän turhan iso, joten saa mun puolesta mennä ilman pantaa niin kauan, että tuo on hyvä :)
 

Olen kyllä niin iloinen tosta vekarasta! Vielä kun se vähän kasvaisi niin pääsisi paremmin sen kanssa touhuamaan :)

Tässä vielä kuva tuosta lauman jatkeesta röhnöttämässä mun jaloissa, missä se aina nukkuu :)

Pitkään odotettu, etsitty, haluttu, harkittu, mietitty, tutkittu, haaveiltu, toivottu....nyt se on täällä! Mun saksanpaimenkoira uros Simo (Troyen's Buugi)!!!!!!

Ja olen aivan myyty! Simo vaikuttaa hyvältä! Kotimatkalla ulisi aluksi ehkä noin vartin, sen jälkeen röhnötti sikeässä unessa jalkatilassa koko loppu matkan, ei häiriintynyt mistään vaan painoi unta kalloon.

Kotona Simoa odotti uusi tuttavuus, Eemeli (Ali oli hakureissussa mukana). Simo ei ihmetellyt kissaa yhtään ja Eemelikin olisi vain halunnut leikkiä pennun kanssa. Simo ei aina ymmärtänyt Eemelin leikkimistyyliä: Ollaan piilossa kulman takana ja kun pentu kävelee toiseen huoneeseen, kierretään kämppä ja tullaan lujaa ja nopeasti esille Simon nokan eteen. Simo aina säikähti vähän kun Eemeli säntäsi. Silti Simo ei ollut moksiskaan Eemelin touhuista vaan oli rento oma itsensä koko ajan. Ruokahalu on mitä parhain!! Ei ainakaan sen puolesta tule ongelmaa treenaamisen suhteen.

Laumaviettiä tuntuu myös olevan niinkuin toivoinkin. Ulkona pentu seurailee vaan mua, kotona makoilee mun jaloissa eikä välitä Alista tai Eemelistä. Juuri niinkuin pitääkin :) Tolle ei tunnu tuottavan ongelmia nukkuminen kun mitään ei tapahdu. Selkeästi vaikka kotimatkallakin huomasi, että kun mitään ei tapahtunut ja oli tylsää, Simo päätti alkaa nukkumaan :)

Pentu on muutenkin kotiutunut jo vallan mainiosti! Yö meni hyvin ja pissoja on tullut lattialle yhdet omasta hitaudesta johtuen (en muistanut että ei siinä oikeasti ole kauan aikaa odotella, kun pentu herää). Olen tykästynyt tohon jo niin kovin, että pelkään jo nyt että jokin meneekin pieleen. Toivottavasti ei.

Pyrin kirjoittelemaan blogiin säännöllisesti meidän touhuja. Ajattelin tehdä huomenna ekan jäljen :)

Simo vie Mimmiä 6-0 ;) Ei vaan, hyvin tuli paimenkoirat juttuun keskenään!

Tänään on nyt viides päivä hieronnasta. On ollut ilo huomata, että kaikki vaiva todellakin on ollut lihasperäistä, koska heti seuraavana päivänä hieronnasta koira oli paaaaljon parempi. Olen pitänyt sitä normaalisti vapaana ja tehdyt lenkkejä, en vielä kovin raskaita enkä pitkiä, koittanut mennä mahdollisimman tasaisella maastolla, jotta lihakset pääsisivät kunnolla aukeamaan joka puolelta. Koira on kyllä nauttinut aivan hirveästi, kun on saanut olla taas touhuissa mukana! Ja kyllä vaavn olen itsekin niin nauttinut, kun pääsee Alin kanssa lenkille tai treenaamaan :)

Olen ottanut nyt kaksi kertaa vähän tottistreeniä. Ekalla kerralla tein tosi lyhyen, otin lähinnä keskittymistä ja muutaman metrin seuraamista, lähinnä sellainen käynti kentällä. Suhteellisen hyvin meni, vaikka taukoa on ollut melkein sen 2kk. Tänään otin sitten kunnon treenit. Menimme omalle kentälle (ekalla kerralla oltiin saksanpaimenkoirien kentällä). Siellä oli rotikoiden treenit juuri alkamassa, joten väkeä oli paljon. Siinä on onneksi sellainen sivukenttä, johon saa mennä silloinkin vaikka siellä olisi muiden treenit. Oli hienoa, kun oli kunnon häiriö paikalla. Ihmisiä ja autoja oli yhtä paljon kuin kokeessa. Ensiksi tein Mimmin kanssa sellaisen pyrähdyksen kentälle, että lähinnä leikitin sitä pallolla ja otin pari metriä seuraamista. Ihan hyvin Mimmikin keskittyi, ainakin näin kun keskittyi koko ajan siihen vietin rakentamiseen, ei niinkään tekniikkaan. Sitten oli Alin vuoro. Se oli into pinkeänä taas kun otin sen autosta. Aluksi seuraamisessa se poikki VÄHÄN. Alihan ei koskaan poikita niin, että siihen välttämättä melkein kukaan edes kiinnittäisi huomiota, itse tunnen sen heti, jos tulee tätä pientä poikitusta (tosissaan se koira on ehkä vajaa puoli senttiä vinossa). Tätäkin tapahtuu yleensä vain siinä vaiheessa, kun sillä on kovat kierrokset, mutta aina korjaantuu heti melkein. Alin seuraaminen oli mielestäni todella hyvää. Se keskittyi täysin siihen mitä teki ja meno oli vietikästä. Nopeat istumiset pysähtyessä, käännökset hyvät. Oikealle käännös on se meidän huonoin osuus seuraamisessa. Siihen täytyy sitten ennen koetta vähän keskittyä. Pikku juttu kylläkin, kun sen saa nopeasti kuntoon. Otin jäävistä liikkeistä istumisen ja seisomisen. Äiti oli apuohjaajana ja sanoi aina kun on hyvä (haluan että koira ei pälyile minnekkään kun otan jäävän ja kävelen sen luota pois) ja tässä tarvin apuohjaajaa, ettei tule vilkuiltua, mihin koira kattoo. Jäävät olivat nopeat ja Ali tuijotti koko ajan minua. olin todella tyytyväinen! Lopuksi otin vielä vähän seuraamista ja suoraan palkkauksesta vein koiran autoon. Olin erittäin tyytyväinen koko treeniin! Seuraavaksi otan vähän noutoakin (hyppynoutoja en vielä ota) sekä eteenmenon. Itsellä on nyt niin kauhea into treenailla, kun koirakin on täysin terve! Katselin jopa meille mahdollisen jälkikokeen johon menisimme :) En millään malttaisi odottaa!!!!

Parin viikon päästä viikonloppuna lähden veljeni vaimon (kennel shakalakan) kanssa Belgium-Finland VPG Seminar 2011-nimiselle leirille. Leiri on periaattessa IPO/tottelevaisuusleiri, mutta uskon että siellä tehdään myös jälkeä. Tai minä ainakin meinaan tehdä :) Ja onhan se mielenkiintoista nähdä ulkomaalaisia kouluttajia ja maalimiehiä, sekä erilaisia koiria. Ja ehkä kaikkein kivointa on vaan leireillä, meillä tulee olemaan Emilian kanssa varmasti todella hauskaa!!! :) Odotan tätäkin innolla!!!

Olen tehnyt päätöksen siitä, että kuvautan Alin lonkat uusiksi. Ihan heti en vielä viitsi, mutta tämän kesän aikana. Olen melko varma siitä, että tulos muuttuu parempaan suuntaan :) 

Hoidin Alin lihaksistoa taas tänään. Tein tunnin mittaisen hieronnan ja mielestäni se kohta, joka viimeksi oli todella jumissa, ei ollut enää juurikaan, sen sijaan muualta löysin jumittuneita kohtia. Uskon, että nyt voi jumitta vähän sieltä sun täältä, koska liikerata rupeaa palaamaan ennalleen (eli toisinsanoen koira kulkee nyt taas eritavalla kuin silloin kun oli huonona) jolloin käyttää taas eritavalla lihaksia. Nyt on hyvä huoltaa sitä säännöllisesti, jotta kaikki pysyvät auki :) Mutta kyllä se vaan on niin upeaa katsottavaa, kun koira liikkuu melkeen niin kuin ennen. Joskus ehkä vielä huomaan vähän epäpuhtautta (HYVIN VÄHÄN!!!!) mutta saattaa myös johtua siitä, että näen jo jokaisessa koirassa epäpuhtautta :D Eli olen jo itse saanut jonku neuroottisen vian tästä :) No, perjantaina Minna saa sanoa tarkemmin, miltä tuon kroppa tuntuu :)

Olimme eilen koko illan ruosniemessä Emilian (kennel shakalakan) luona, sitä ennen tein pienen metsälenkin ja nappasin muutaman kuvan :)