Varasin Alille 7.3 lonkkakuvaukseen ajan Ventelälle. Katsotaan, josko se C sieltä saisi pois.

Minulla on kauhea treeni-into Alin suhteen! Viime vuosi meni vähän laiskasti treenaten, mutta nyt ollaan iskussa! :) Ajatuksena on, että jos jopa nomeen uskaltaisimme mennä. Avoin luokka olisi korkattavana. Me ollaan kyllä aika vaiheessa tämän suhteen, ohjaukset ovat päälaellaan eikä olla parityöskentelyä harjoiteltu. Mutta jos vaan treenataan, uskon että nämäkin tulee edes johonkin kuntoon. Työinto tolla on kuitenkin niin kova, että esimerkiksi hakuruudun luulen selvittävän ilman mitään kovia treenejäkin. Ohjaus on se isoin kompastuskivi. Mutta katsotaan, ainakin aletaan treenailla ja kokeesen mennään jos siltä tuntuu :) 

Raakaruokintaan siirtyessä, Ali lihoi. Nyt ollaankin keskitytty siihen, että saadaan vyötärö taas näkyviin. Alkaa pikku hiljaa olemaan taas hyvässä kunnossa ja tuo lumimäärä on ollut hyvää lihastreeniä :)

Simo kasvaa ja muuttuu pikku hiljaa kurittomammaksi ;) Ei vaan, kiltti se on edelleen, mutta selkeästi on huomattavissa pientä jääräpäisyyttä. Mulla vähän katosi treeni-into sen kanssa tuon vinon lantion takia. Tiedän, että se ei välttämättä sitä vaivaa mitenkään, mutta jotenkin fiilikset meni. Ehkä ne tästä taas kohta nousevat kun kevätkin lähestyy :) 

Eipä kummempia, 26.2 olisi ekat kimppa nometreenit. Voi olla jäätävää treenata heti ryhmässä, tuo voi olla melko kierroksilla, mutta katsotaan :)

Niin, tuo kiltti noutaja, tappoi sekunnin sadasosassa ruskean rotan!! Rotta lähti yllättäin auton alta juoksemaan suoraan meitä kohti. Säikähdin, irroitin hihnasta ja juoksin kiljuen karkuun. Tämä sai Alin reagoimaan yllättävällä tavalla. Yhtään epäröimättä se nappasi tiukan otteen rotasta, tapporavisti ja tappoi sen siihen. Tämä tapahtui tosi nopeasti. Rotta vinkui ja jo saman tien se oli kuollut. Oli yllättävää nähdä, miten taitavasti Ali sen hoiteli. Aivan kuin se olisi ajtellut olevan kyse elämästä ja kuolemasta :) 

Tässä vielä kuva kiusankappaleesta joka mut säikäytti:

Simon tuomiosta huolimatta, mulla on kova treeni into! Lähinnä kylläkin Alin kanssa. Olen nyt vähän treenaillut sitä ja tarkoitus onkin tänä vuonna tehdä sille tuloksia, ainakin JK2 ja JK3 olisi myös kiva. Tottis sillä on nyt jo siinä pisteessä, että olen siihen tyytyväinen. Eli ei muuta kuin jälkikelejä odotellessa :) Varaan myös lähipäivinä Alille ajan Ventelälle. Kuvautan siltä ainakin lonkat uudestaan. Ihan mielenkiinnosta vaan :)

Välikuvauksen aika. Huonoja uutisia :(

Simolla on sakemanneille tyypillinen vika, vino lantio, joka johtuu nikamien epäsymmetrisyydestä ja luutumis häiriöistä. Karin mukaan "suojelussa saattaisi oireilla, mutta pitäisi kestää kansallisia lajeja". Näillä siis mennään...katsotaan pysyykö oireettomana. Mitään lääkkeitä sille en ala syöttelemään, vaan saa elellä täysillä niin kauan kuin pysyy kunnossa. Voihan olla, että ei oireita tule. Virallisissa kuvissa näkee jo paljon, mihin suuntaan on mennyt vai onko pysynyt samana.

Lonkat olivat A tai B, kyynäret 0/0, selkä, olat ja polvet terveet.

Elämä on tämmöistä....

Ihana keli kuvailla <3

Aikaa kulunut edellisestä kirjoituksesta tovi. No mutta eipä mitään erikoista ole kyllä tapahtunutkaan. Simosta on kasvanut jo koiran kokoinen (ja kyllä, se on vielä hengissä...), tällä hetkellä jotain 22-23kg ja säkä rupeaa olemaan jotain 57cm. Sellanen rimpula se on. Luonne sillä on kultaa <3 Haaveissa olen omistanut sakemannin, jonka luonne on kiltti, vietikäs, hyvä hermorakenne, iloinen, nöyrä, kova, vähän dominoiva. Haaveesta on tullut totta. Simo on juuri sellainn josta olen osannut unelmoida. Ei pelkästään sen komea ulkonäkö, vaan koko sen olemus. Sen rauhallisuus matkustaessa autolla, kyläilessä tai kun kävellään kaksistaan keskustassa. Miten mukavaa onkaan ottaa koira kylään mukaan, kun se osaa niin hienosti käyttäytyä. Aina olen panostanut koirassa näihin samoihin asioihin ja Simo on nyt sitten kolmas koira, jota ei tarvitse hävetä. Eli kolmas oma koirani. Olen onnistunut siis tämänkin kanssa.

Simo on ollut pari kertaa pidemmällä autoreissulla mukana. Molemmat kerrat poika on nukkunut koko matkan. Se ei vingu, hauku tai ääntele mitenkään vaikka menemme minne. Rakastaa autoilua ja pitää sitä luonnollisena asiana. Tärkeintä kuitenkin on, että se on oppinut rennon matkustamisen. Ei ole tärkeämpää kuin matkustamisen jalo taito :)

Päivääkään Simo ei ole ontunut, ei rapsutellut, eikä mitään muutakaan terveyteen liittyvää. Joka päivä kuitenkin käy mielessä, miten kova paikka olisi tuosta luopua. Ahdistus iskee päälle, jos sitä mietin. Lauantaina kuulin suru-uutisen, Simon sisko Herkku (Basilika) lähti liian aikaisin koirien taivaaseen luusto ongelmien takia. Suru tuli puseroon, jo pelkästään Herkun omistajan tähden. Voin vain kuvitella heidän tuskaansa. Lepää rauhassa pieni Herkku <3

Hampaat on kaikki oikeastaan vaihtuneet. Kulmureista on jäljellä enää 3 kpl. Lähipäivinä ajattelin leikittää sitä ajatuksen kanssa. En ole hampaiden vaihtumisen aikaan leikkinyt ollenkaan. Nyt tuntuu, että suu rupeaa olemaan siinä kunnossa että ei enää vaivaa.

Tottista ollaan tehty säännöllisen epäsäännöllisesti. Tässä viimeisin video:

http://www.youtube.com/watch?v=auT_gzRW6s0

Täytyisi saada enemmän videoitua treenejä ja avustaja olisi kätevä. Videolta huomaa, että Simo on sivulla ollessaan hieman liian edessä. Ei paljon, mutta en halua että se on yhtään. Alan pikku hiljaa vähän vaikeuttamaan treeniä. Jotenkin sitä aina junnaa samassa paikassa, tarvisi olla joku joka sanoo, että vaikeuta vähän jne. Toisaalta, tuo on vielä ihan kakara.
 

Kertaakaan tuo ei ole tuhonnut kotona mitään. Toivottavasti ei koskaan myöskään tuhoa.

4kk

5kk ja jalkaa piisaa....

MUN POJAT <3

Ai marraskuu jo?????? Mitä kuraa. Mihin tää aika oikeesti menee. Justhan oli loppu kesää ja odottelin ihania syksyisiä päiviä. Eipä niitä ole ollut kuin yhdellä kädellä laskettava määrä ja nyt odotellaan koskahan se ensilumi putkahtaa. MÄLSÄÄ!!! Kellojen siirtämisen vuoksi, viiden aikaa on jo HÄMÄRÄÄ!! En tykkää :( Inhoan näitä kylmiä, kosteita, tuulisia ilmoja. Syksy on sillon hieno, kun on kuivaa ja aurinko paistaa. Sitä ei tänä vuonna kyllä ole ollut. Mun unentarve on kauhea, pimeä väsyttää. Olisipa sama tolla pennulla :) Sillä kun tuntuu virtaa olevan yllin kyllin.

Ali on saikulla. Se loukkasi eilen metsässä anturansa, tuli kunnon haava Mälsää sekin :( Olin Simon kanssa ulkoilemassa ja poikettiin tossa tien toisella puolella olevassa eläinliikkeessä. Siellä on myynnissä tarvikkeita sekä pieneläimiä. Simo ihmetteli aluksi lintuja, jotka lauleskelivat siellä ihan hirveästi, kauhea viidakon ääni heti kun astuimme ovesta sisälle. Uteliaana se haisteli nurkkausta päin, jossa nämä eläimet ovat (sinne ei saa viedä koiria). Ei varsinaisesti siis jännittänyt niitä, vaan oli lähinnä ihmeissään. Nopeasti se tutkaili vähän paikkoja, sai omistajalta rapsutuksia, yritti ottaa ruokaa sieltä jne. Sitten se kuitenkin istahti mun viereeni ja meni pötkölleen kun minulla kesti (jäin suustani kiinni) ja odotti siinä rauhassa. Kun vieläkään mitään ei tapahtunut, pentu painui unille. Oli hassun näköistä, kun pieni pentu on taju kankaalla ja ympärillä huutaa moni päinen lintuparvi, toista se ei hetkauttanut :) Juteltiin omistajan kanssa niitä näitä, lähinnä sakemanneistä. Hänellä kun itsellään on 3 sakemannia sekä jokusen pentueenkin hän on kasvattanut. Tuli keskustelua mm. hermorakenteesta ja oli hyvä esimerkki pennun hermoista, kun Simo siinä veteli sikeitä. On tärkeää, että pentu pystyy nukkumaan paikassa kuin paikassa, osaa rentoutua eikä stressaa. Senhän olen jo kyllä huomannut, että näin arjessa tolla pennulla kyllä on hyvät hermot :)

Ainii, Alikin nykyään barffaa. En enää raaskinut syöttää sille nappuloita, kun tuon pennun kanssa olen barffin salaisuuksiin tutustunut :) Kyllä se Alille passaa!

Simoa vähän jännittää vieraiden koirien haukkuminen. Varsinkin jos se ei nää koiraa. Eilen pimeän tullen kun olimme ulkoilemassa, eräässä pihassa haukkui koira. Simoa jännitti se aika paljonkin ja se vähän pöhisi. Unohti koiran kyllä hetken päästä kun vaan kuljeskelin siinä lähellä. Koirakin kyllä lopetti silloin haukkumisen. Jotenkaan ei meinaa itse tajuta, että tuo on vielä ihan pieni. Ei tuon ikäinen voi olla samanlainen kuin aikuinen. Eiköhän se ole vain normaalia, että pieni pentu vähän jännittää ja miettii tuollaisia asioita, varsinkin kun siihen liittää vielä pilkko pimeyden sekä kovan tuulen :) Taidan vaan vaatia pennulta liikaa. Nyt pyrin ryhdistäytymään ja muistamaan, mikä mulla siinä hihnan päässä on.

Viikon päästä mennään rokotuksille. Tänään annoin koko poppoolle matolääkkeet. Koirille purutapletit ja Eemelille (kissa) normaalin pillerin. Koirat söivät tyypillisesti hyvin lääkkeet ja Eemelille heitin sen vaan suoraan kurkkuun. Ei siinäkään ongelmia.

Töiden jälkeen tein Simolle jäljen. noin 50 askelta suoran pätkän. Ei mitään erikoista sanottavaa. Toisaalta kun mietin koko ton jäljestystä, haluaisin sen olevan vähän eri mielentilassa. Vaikka sitten taas toiselta näkökulmalta ajateltuna, siinä on viettiä ja intoa ja ei tuon ikäisellä pennulla kai siinä muuta tarvi ollakkaan....nää on näitä mun olemattomia mietintöjä enkä taaskaan meinaa tajuta, että siinä jäljestää oikeasti 11 viikkoinen pentu, siihen nähden se kyllä menee aivan loistavasti. Nokka pysyy koko ajan syvällä maassa sekä intoa on ja joka askel haistellaan. Mitä jos lakkaan stressaamasta ja annan pennun vaan mennä vietikkäästi, keväällä sitten mietitään enempi noita mielentiloja. En tiedä :)

Myöhemmin päivällä lähdimme äitini kanssa (Mimmi tietysti mukana(äitini bordercollie)) metsään. Ali ja Mimmi juoksentelivat riemuissaan. Tämä oli Mimmin ensimmäinen kunnon revittelylenkki sterilisaation jälkeen. Simo koitti pysyä perässä, mutta ei tolla kropalla siinä kovin hyvin onnistunut :) Totesin kyllä, että hemmetin hyvin tuo liikkuu...sakemanniksi :) Hyppii hienosti epätasaisessa maastossa ja muutenkin liikkuu hyvin. Ihanaa :) Katselin myös, että Simolle on kehittynyt jo reisilihakset, pienet sellaiset kylläkin ;) Simo tipahti ojaan missä oli vettä. Eipä se tuosta ollut moksiskaan, meni vaan tutkimaan lisää ojia ja tipahti toisenkin kerran. Hölmö pentu. Hyvin jaksoi pentukin riekkua mukana. Ei tehty pitkää lenkkiä, lähinnä samoiltiin siinä lähellä. Nuo vanhemmat koirat kun juoksentelvat, vaikka me emme juuri liikkuisikaan. Melkein autolle päästyämme, huomasin että Alilla repesi antura. Ihan ulommainen antura ja sieltä ihan reunassa. Tie mihin on loukannut, verta oli aika paljon ja se arasteli sitä. Voi räkä. Toivottavasti paranee nopeasti.

Lenkin jälkeen käytiin veljeni luona (kennel shakalakan) ja Simo leikki siellä vielä vähän aikaa niiden nuorimman rotikan kanssa, Masan. Siitä kyllä näki, että väsy on kova ja haluaisi nukkumaan. Välillä kuului äänessä oikein suuttumisen ääntä, kun ei olisi enää jaksanut. Voi pientä pentua :) Kyllä se sitten siihen mun jalkoihin malttoi käydä nukkumaan. Kiva paikka tuo sosiaalistamisen kannalta, tälläkin hetkellä siellä oli yhteensä 4 tai 5 lasta, vanhin tokaluokkalainen. Simo näki jälleen kerran myös kanin, Herra Kani nimeltään. Eipä se siitä ollut moksiskaan, haisteli vaan nätisti ja jätti rauhaan. Ihanaa :)

Pakkohoito (eli korvien tutkiminen, hampaiden katsominen, kynsien leikkuu jne) sujuu jo mallikkaasti. Simo tietää jo, että teen joka tapauksessa mitä aion tehdä ja se osaa jopa olla paikallaan (muutaman sekunnin kylläkin) kun katson sen hampaita. Aluksi voi vähän pistää hanttiin, mutta ihan hetken kuluttua lakkaa liikkumasta ja antaa mun tutkia. Tässä vaiheessa aina irroitan otteen, tietenkin. Haluan siitä sellaisen, että voin tehdä sille mitä tahansa hoitotoimenpiteitä ja sen mielestä se on jopa mukavaa. Panostin tähän myös Taran (entinen sakemanni narttuni) sekä Alin kanssa. Tai ei siihen edes oikeastaan niin kovin tarvitse panostaa, vähän kun viitsii nähdä vaivaa niin nopeasti ne oppii. Alikin on sellainen, että kun otan kynsisakset käteen, se heittäytyy jo valmiiksi selälleen ja odottaa, että pliis leikkaa ne :) Eemeli on ainut, joka ei tästä tykkää. Sekin kyllä on sylissäni liikkumati kun leikkaan sen kynnet.

Oli taas hienoa nähdä, miten rauhassa Simo on autossa. Tällä kertaa pelkääjäpaikan jalkatilassa kun äitini ajoi autoa (itse siis olin pelkääjäpaikalla). Usein näkee koiria (jos ei aina) jotka eivät osaa olla siinä mihin ne laitetaan. Vaikka nyt juuri tuo autossa matkustaminen. Simo kun on jo nyt sellainen, että ei pyri jalkatilasta pois, istui siinä vähän aikaa ja sitten meni makaamaan. Jo siis mennessä metsään, jolloin se oli energiaa piukassa :) Tämä kun on sellainen asia myös, minkä opetin sille heti kun se oli 7-8 viikon ikäinen. Se matkusti alkuunsa siellä, kun itse ajoin autoa. En uskaltanut sitä laittaa heti taakse. Kyllä on ilo huomata, että se hyvin pieni vaiva, jonka olen nähnyt noissa asioissa, palkitaan. Ei tarvi hermoilla, kun toinen osaa käyttäytyä niin hienosti :) Ja kauheaa se olisi, jos autossa matkustaminen olisi sille A. kamalaa B. ei osaisi rauhoittua autoon C. muuten vaan jotain muuta kuin mitä se on, sillä se kun tulee viettämään autossa aika paljon elämästään, treenien ja kokeiden merkeissä. Minusta on todella tärkeää, että koira osaa rauhoittua autoon. Kokeidenkin kannalta se on tärkeää, koira saa levätä aina autossa ennen seuraavaa suoritusta. Kyllä ne koirat, jotka melttoavat autossa koko ajan ja eivät malta mennä nukkumaan, ovat paljon nopeammin väsyneitä kuin ne, jotka nukkuvat odottelun ajan. Eiköhän tämäkin ole pitkälti niihin hermoihin liittyvä asia. Ja tietysti opetuskysymys siinä mielessä, että autosta tehdään koiralle mukava paikka jne.

Huhhuh, tulipas taas tekstiä. On se hyvä, että saa purkaa ajatuksensa jonnekin, kaikki ei aina jaksa kuunnella omaa vouhotustani :) Tajusinkin viime kirjoituksen kommentin perusteella, että hetkonen....lukeeko tätä joku muu kuin minä itse? :D

Ei ole tullut blogia päivitettyä. Lähinnä sen takia, koska mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut. Treenirintamalla voisia sanoa, että melko hiljaista on. Sillon tällön käydään jäljellä ja "tottista" tehdään tossa keittiössä, noin teknillisesti vaan. Ei niissä kiirettä ole :) Pikemminkin olen keskittynyt arkeen ja siihen, että Simo oppii tavoille. Hyvin se jo on oppinutkin. Ikää on 11 viikkoa ja vapaana ollessaan voin jo luottaa siihen, että se ei mene koirien/ihmisten/lintujen/autojen/pyörien luokse. Kivaa, kun ei tarvi tuollaista miettiä, paljon se on ottanut Alistakin mallia. Ali kun on opetettu olemaan piittaamatta mistään. Se on ihmisten mielestä hassun näköistä, kun kutsun koirat luokse ohituksen ajaksi ja kun tuollainen pikku pentukin tottelee. Toisilla kun ei ne aikuisetkaan tottele. Se on kyllä tullut huomattua, että aika harvassa on ne koirakot, jotka eivät rähjää toisille koirille. Alin kanssa lenkkeillessä en ole siihen kiinnittänyt huomiota, mutta nyt kun tota pentua yrittää opettaa ohittamaan koira nätisti, ärsyttää kun vastaan tulevat haluaisivat syödä sen. Tottakai pentukin sitten ihmettelee että mitäs kuraa. No, se on niin tätä. Ei siitä kauan ole, kun Simo iloisesti meni katsomaan erästä tuttuani, jolloin vieressä olevan ihmisen kaksi pikku koiraa yritti syödä sen. Ei ne päässyt iholle asti, mutta sen verran pentu ihmetteli että karvat siinä nousi pystyyn ja rupesi haukkumaan takaisin. No, ehkä nuo huonot ohitukset ei niin haittaa. Tässä vaan näkee sen, että varsinki jos omistaisi vähänkin epävarman pennun, helposti tulee vaikeuksia ohituksissa jo senkin takia, kun monet koirat eivät osaa ohittaa nätisti, tai edes suht nätisti vaan kaikki tuntuu rähisevän kuin viimeistä päivää......

On ollut kiva huomata, miten pajon Alikin tykkää Simosta. Kyllä lauma vaan on lauma. Iltaisin ne painautuvat vierekkäin häkkiin nukkumaan ja näyttävät niin tyytyväisiltä. Ulkonakin juoksevat innoissaan peräkanaa, Ali osaa hienosti varoa ettei tallo pentua, eikä pennullakaan ole ainakaan vielä tullut näitä tyypillisiä paimenkoiran vaanitaan ja hyökätään juttuja :) Ne kitkenkin heti sitten pois, koska ei ole mitään rasittavampaa kun koira joka vaanii ja kun saalis (koira) lähtee liikkeelle, hyökätään ja tarrataan vähän kiinni. Tarakin tätä teki aika kauan ja oli melko vaikeaa saada siltä se pois. Olen kuullut myös monelta muulta tämän olevan melko suurikin ongelma.

Simo on tottunut jo lehden tulemiseen ja käytävän ääniin. Tai eihän sillä niissä koskaan ole mitään ongelmia ollut, aluksi ehkä ihmetteli ja mietti mikä se oli, kun lehti tippui luukusta. Nykyään hyvä jos pää edes nousee.

Energiaa tolla tuntuu olevan. Se jaksaa nyt jo tehdä melko pitkiä "lenkkejä". Tänäänkin kävin metsässä ja noin tunnin ajan siellä kävelin pikku hiljaa. En lähtenyt autolta pitkälle, jotta päästään lähtemään kun pentu väsyy. Innoissaan se juoksenteli Alin kanssa ja virtaa riitti vielä kotonakin. Kuvittelin että painuu pehkuihin heti kun päästään sisälle. Se kuitenkin alkoi leikkimään Eemelin kanssa. Pimeän tultua lähdin pelkän Simon kanssa katselemaan vähän elämää ulkona. Lauantai ilta ja ihmisiä oli paljon liikenteessä. Pyöräilijöitä, koiran ulkoiluttajia, lenkkeilijöitä, autoilijoita sekä bilettämään lähtijöitä :) Ei tuo välittänyt mistään, ehkä pikkasen enemmän katsoi kun kuului vaikka puhetta mutta ketään ei näkynyt missään.

Sisäsiisteys....huoh. Ei tietoakaan. No ehkä joskus tulee olo, että hetkonen, ei enää päästä sisälle niin paljon, kun sitten taas samassa se lorottaa lattialle. Ei siis vielä valoa tunnelin päässä...kyllä odotan sitä aikaa, että tuo ei enää päästele sisälle. Koko asuntokin on ihan saastainen ja kamala, kun on paperia (ja paperi silppua) lattioilla jne. Plääh :)

11 viikkoa tulee huomenna täyteen. Painoa 10.5kg. Koko pentue menee kuulemma samoissa painoissa suurinpiirtein. Kävin ostamassa matolääkkeet sekä varasin tolle rokotusajan 7.11 maanantaille. Sitten saa ell. tutkia onko sillä molemmat pallit, minä kun en ole tuntenut kuin yhden (en kyllä ole paljon edes yrittänyt etsiä enkä edes tuntisi varmaan vaikka siellä molemmat olisi).

Tässä jokunen kuva tältä päivältä. Ainiin, tolla lerpahti kumpikin korva alas. Ne oli molemmat jo komiasti pystyssä, liekö hampaat jo vaihtumassa pikku hiljaa?

Ja muutama yhteiskuva pojista :)

Ja vielä muutama tosta ipanasta

Susikoiran viisas katse...vai???

Simo sen kun kasvaa. Painoa 9 viikon iässä 7,4kg eli 2 kiloa on tullut lisää kahdessa viikossa. Sopiva tahti :) Korkeuttakin on tullut selkeästi ja pentu on muutenkin jotenkin paljon isompi. Korvat ovat molemmat jo kunnolla pystyssä, toinen nojaa vähän toista, mutta pystyssä on :)

Tänään käytiin ystäväni pitämällä pentukurssilla. Me emme osallistuneet varsinaisesti tunnille, vaan tarkoitus oli totuttaa Simo olemaan siellä rauhassa, jotta voin ottaa sitä pian omille kursseilleni mukaan. Aluksi se vähän melttosi siellä ja yritti saada jotain toimintaa aikaiseksi. En reagoinut sen juttuihin, jos tarjosi kontaktia muhun ja oli nätistí, palkkasin sen. Meni noin 5-10min kun Simo katsoi parhaaksi mennä unten maille. Tätä ennen olimme jäljellä, joka varmasti edesauttoi asiaa. Simo nukkui tyytyväisenä ja rentona melkein koko tunnin, ei välittänyt haukkuvista muista pennuista tai muutenkaan vaikka koiria meni ihan sen vierestä. Rautaisat hermot taitaa pojalla olla :)

Koulusta suoraan menimme veljeni luo kahville. Simo tuli sinne ensimmäistä kertaa. Ei se ollut moksiskaan. Päinvastoin, ilahtui kun näki niiden 5kk ikäisen rotikkapojan, tunnin verran ne taisikin nahistella :) Masa suurimmanosan vaan makasi kun toinen luuli olevansa kova ja voimakas ollessaan Masan päällä örisemässä :) Oli ne hassuja, molemmat nautti kyllä riehumisesta :) Simo ei välittänyt niiden kanista, joka oli samassa huoneessa jossa me kahviteltiin. Lapsetkin se vaan moikkasi iloisesti :)

Kyllä vaan on edelleen voimistunut ajatus siitä, että tuo pentu todellakin on lupaava. Se on kuuliainen, energinen ja jotenkin tuntuu että se on juuri sopiva mulle :) Ei helpoimmasta päästä, mutta ei toivotonkaan :) Ihana Simo!!!

vekara miettii mitä ilkeyksiä sitä keksisi :)

Ja tämän se sitten keksi ;)

Voi kun olisi enemmän tälläisiä päivä kuin tänään, aurinko paistaa, vaikka kylmä onkin. Aamusti kun heräsin, mittari näytti +3 ja yöllä oli kyllä varmasti ollut nollassa. Kävin vähän yrittämässä kuvata Simoa. On vaikea saada pennusta kuvaa, kun se on koko ajan siellä missä minäkin. Muutama räpsy onnistui kuitenkin. Täytyisi käydä veljeni luona, jos Emilia voisi napsia siitä muutaman hyvän kuvan :)

Töiden jälkeen lähdin Simon kanssa jäljelle. Tein noin 20 metrin suoran pätkän, ruokaa kantapäässä sekä varpaissa. Taas pentu tiesi jo heti minne ollaan menossa ja mitä tekemään. Nokka kävi tiuhaan tahtiin :) Laitoin sen aloitukseen ja se söi, toisin sanoen hotki aloituksessa olevat ruuat ja jatkoi heti oma-aloitteisesti askeleelle. Pidin remmin jo normaalisti jalkojen alta eikä tuota se haitannut yhtään. Päin vastoin. Treeni meni erittäin hyvin, koska itsekin pystyin paremmin ohjaamaan tuosta normaaliasennosta :) Oli kyllä hienoa, kun pieni pentu jäljestää tarkasti askel askeleelta ja itse kävelin perässä. Ohjasin kyllä remmillä joka askeleen, eli pienen pieni nyppäsy aina juuri kun on askeleella, näin sain heti varmistettua sen että jäljellä ei kiirehditä liikaa. Olin ihan sanaton kun päästiin jäljen loppuun. Tuo on kyllä synnynnäinen jäljestäjä!!!! Ja niin ohjattava!!!! Ohjattava, mutta ei todellakaan pehmeä! Eli täydellinen :) Kestää hyvin palautteet (no eipä vielä ole mitään ihmeellistä tullut, mutta vaikka nyt ihan normaali mun käsien syöminen jne.). Uskoo suht helposti eikä ota siitä itteensä :)

Jäljen jälkeen harjoiteltiin ekaa kertaa vähän remmissä kävelemistä. Se kun on tähän asti ollut sitä, että Simo roikkuu hihnassa ja riehuu. Nyt oltiin muutenkin ensimmäisellä "lenkillä" kahdestaan, eli käytiin r-kioskin pihassa, katseltiin autoja (ei se välittänyt mistään liikenteestä mitään) jne. Asun ihan eläinlääkäriaseman vieressä ja päätin poiketa moikkaamassa siellä tuttuja. Simo meni sinne sisällä mun edellä, häntä kaarella korvat pystyssä. Ei arastellut yhtään vaan meni heti moikkaamaan tätejä :) Vaa-allakin käytiin, ihan itse käveli siihen (pyrin aina siihen, että pentu menee joka paikkaan omilla jaloilla). En muista mitä vaaka näytti, se kun oli sellainen muodollisuus ja vaan harjoiteltiin :) Tädit kehuivat Simoa ja sanoivat, että on kyllä rohkea pentu. Niinhän se onkin :)

Kotiin tullessa ensimmäistä kertaa tuli tilanne, että joku asukkaista tuli meidän kanssa samaan aikaan hissiin. Juteltiin jo hissiä odotellessa, että olisi niin hienoa jos kaikki ihmiset tajuaisivat, että pentua ei tulla koskemaan tai sille ei puhuta jne. kun sille ollaan opettamassa, ettei ihmisistä välitetä. Tämä asukas (vanha mummu, jolla on rollaattori) oli hyvä apuri ja totesi, että hienostihan se pentu osaa ja nyt tuli treenattua :) Simo istui hienosti hississä eikä katsonutkaan asukasta päin. Annoin sille tietysti siitä namia :)

Pakko koittaa saada videolle tuon jälkeä, jotta itsekin todella nään että meneekö se niin hyvin kuin tuntuu. Olen silti varma siitäkin, että kun alku on näin lupaava, saan asiat ryssittyä aika huolella :) No, katsotaan katsotaan :)

Noin viikon ajan on pentu ollut talossa ja mää oon aivan loppu :D No en ihan loppu, mutta ei sitä muistanutkaan miten rankkaa pennun omistaminen on. Ei pelkästään sisäsiistiksi opettaminen, vaan kaikki arkeen liittyvä.

Nyt on pikkusen luonnekin tullut jo vähän esille. Vaikuttaa erittäin lupaavalta koiralta. Taistelee erinomaisesti, ei ole pehmeä, vielä ainakin on ollut ohjattavissa, jäljellä käyttää erinomasiesti nokkaansa, rohkea sekä omanarvon tunteva pieni pentu. Ollaan harjoiteltu viikon aikana lähinnä normaalia elämää mm. ääntä käyttämällä (kiljumisella) ruokakuppi ei tule alas, kiljumisella ei myöskään pääse sylistä pois. Hemmetin sitkeä tuo on. Ruuan suhteen on jo hiljaa ja odottaa nätisti, mutta jos se päättää että sylissä on peestä, siinä todellakin sen mielestä on peestä. Muutenkin Simo vaikuttaa jonkin verran dominoivalta. Pyrkii vaatimaan asioita ja haluaisi että asiat sujuisivat niinkuin se haluaa. En kuitenkaan koe, että siitä koituisi meille ongelmaa. Se on ainoastaan hyvä juttu, että on vähän jääräpää :) Simo osaa olla jo hienosti yksin kotona sekä autoa se rakastaa yli kaiken! Hienoa kun voi hyvissä mielin jättää sen takahutlariin, kun toinen vaan nukkuu siellä. Yllättävän nopeasti se oppi sinne rauhoittumaan. Tuollaisista asioista kyllä huomaa, että siellä pienessä päässä ei ole pelkkiä puruja, tai ainakin ne purut ovat tiiviisti pakattu :) Energiaa piisaa jo nyt melkoisesti, varsinkin kun tulen töistä kotiin. Tätä sai todistaa mm. Alin hieroja, jonne jouduin ottaa penikan mukaan. 9 tuntia kotona keskenään saa aikaan sen, että se energia purkautuu kerralla ja lujaa :) Mitähän hierojakin mietti, tuollainen hullu susikoira joka juoksee päin seiniä :)

Tottiksessa ei olla panostettu juuri mihinkään. Vähän olen katsekontaktia harjoitellut. Muuten ollaankin keskitytty arkeen; Ihmisten/koirien/autojen/pyörien/lintujen/minkään työ ei mennä ja kaikki ovat mitään sanomattomia juttuja. On ollut kyllä helppo tätä opettaa, sillä tuo ei ole koskaan välittänyt ulkona olevista asioista. Veljeni puputkin saavat olla rauhassa, johtuu varmaan siitä että kerroin Simolle jo, että äitini gerbiileitä ei himoita joten kai se on sama noiden pupujenkin suhteen.

Tänään tein ensimmäisen kunnon jäljen. Kun hain Simon autosta, sen nokka jo kävi (kannoin sen sylissä edelleen...) ja se tiesi että nyt mennään haistelemaan. Hitto miten nopeasti nuo oppivat!! Jäljen alussa se pyörähti ja luuli olevansa ruudussa. Käänsin pennun oikeeseen suuntaan ja avitin kädellä askeleita. Ehkä n. 3 askelta näytin ja sen jälkeen huomasin, että perkule, sehän osaa jo hakea askeleen, joten en sotkenut sitä enää omalla kädelläni. Huolehdin vaan siitä, että se syö joka ruuan (joka askeleella oli edessä ja takana ruokaa) eikä mene askelten yli. Aluksi mietein, että mitä hittoa oon mennyt tekemään kun nyt jo oli pakko tulla normi jäljelle, mutta sitten näin jälkiviisaana, sehän meni hemmetin hyvin!!!!! Siinä oli viettiä niin paljon, että vietin puutteesta ei ainakaan ole pelkoa. Mullat vaan lenteli kun se ahmi ruokaa askeleilta. Häntä roikkui alhaalla ja koko pentu oli ihan mutkalla kun meni niin voimakkaasti. Pää ei noussut kertaakaan. Jälki ei ollut kuin ehkä 8-10 metriä pitkä. Vähän olisi voinut pituutta olla lisää, vaikka toisaalta tuo oli juuri sen mittainen, että se pääse jyvälle asiasta.

Nyt olisi tarkoitus opettaa se olemaan hihnassa. Se kun tykkäisi aina vaan repiä hihnaa ja mistään ei silloin tule mitään :) En ole tähän vielä puuttunut, suurimmaksi osaksi tuo on ollut koko ajan irti. Alussa tulee luultavasti olemaan vähän hankalaa olla paikallaan. Luulen, että tulee pikkaisen ääniprotestia, jos mitään ei tapahdu. Hetken päästä rupean ottamaan sitä treenien vétoon mukaan, siellä viimeistään oppii maltillisesti olemaan paikallaan. Vielä en viitsi ottaa (3 ryhmää yhtenä iltana...) niin pitkäksi aikaa, ei se millään jaksaisi olla. Aluksi menen sen kanssa "vapaa-ajallani" toisten vetämille tunneille, jolloin pystyn keskittymään ainoastaan Simoon.

Tänään sen ollessa tasan 8 viikkoa, puntari näytti 6,7kg eli painoa on tullut viikossa lisää 1,3kg.

Toinen korva ensimmäistä kertaa pystyssä :) Nyt tällä hetkellä toinen on kokonaan ja toisesta roikkuu enää ainoastaan korvan pää.

Kuuluu jo selvästi porukkaan olemalla kehari :)

Joku näätä?

Yötä vasten rauhoitutaan ja pojat menevät yhdessä häkkiin nukkumaan <3 Voiko olla mitään suloisempaa :)

Eli korvat alkavat nousemaan :) Aamulla molemmat oli ihan lurpallaan, mutta kun tulin töistä, vasen korva oli tyvestä noussut pystyyn niin, että nyt Simolla on toinen korva kuin colliella :) Nouskaa pian kolvat <3

Simo rustoluun kimpussa:

Sekä vielä kuva Alista. Komee poika sekin on:

Töistä tultua lähdin suoraan koirien kanssa pihalle. Aurinko paistoi joten otin kameran mukaan. Laitan tohon loppuun jokusen räpsyn.

Illala oli 3 ryhmää vedettävänä enkä viitsinyt ottaa Simoa sinne vielä, joten äitini lupasi katsoa vekaran perään sen aikaa, joten vein Alin ja Simon molemmat sinne. Otin pienet tottistreenit. Simo on oppinut katsekontaktin hienosti :) Vasemmalle käännöskin sujui tolta tosi luonnollisesti, se liikkuu kyllä niin ketterästi että en sitä edes ihmetellyt :)

Ei tässä päivässä oikeen mitään ihmeellistä. Simo syö nyt vallan raakaruokaa, haluan kokeilla ensimmäistä kertaa ruokkia näin :) Ja tuon maha on ollut heti todella hyvässä kunnossa (nappulalla oli sellaista, ei niin kiinteää vaan vähän tahmaista) vaikka ei ollut hetkeen saanut raakaruokaa niin ei mennyt silti pakki sekaisin :) 

Pyrin tekemään joka päivä yhdellä aterialla jäljen ja yhdellä tottista. Aamupäivällä oli tottiksen vuoro. Treeni on edelleen samanlaista, seuraamisen alkeita ja yleistä hauskan pitoa, palkkausta aktiivisuudesta ja sen sellaista. Yritän etten kiirehdi tässä liikaa, tärkeämpää on se hyvä meno :) Hyvin pentu tunnistaa jo nimensä. Sain meidän tottistelut tänään videollekin. Tein siitä hienon musiikilla säestetyn pätkän, mutta juutuuppi sanoi että rikon tekijänoikeuksia, joten jouduin ottamaan siitä musiikin pois. No, idea videossa on edelleen sama, eli siinä näkee pennun :)

Video löytyy täältä: http://www.youtube.com/watch?v=QnqXxwQAEsI

Iltapäivällä mentiin tupalaan. Kaverini tuli sinne lk colliensa kanssa treenaamaan viikonlopun koetta varten. Tein Simolle kentälle jäljen (ruudun). Nyt jälki meni parhaiten kuin aikaisemmin on mennyt! Simo meni tarkasti ja tiesi jo hyvin mistä tässä on kyse. Kerran nousi pää, mutta hyvin tuntui nyt pystyvän keskittymään, vaikka juttelimme kaverini kanssa samalla, oli tuulinen ilma sekä autoja meni koko ajan ohi. Tuli itselle tosi hyvä mieli tämän treenin jälkeen :) Jes!!!!!

Alin kanssa otin tottista. Se oli iha liekeissä. Ilmeisesti on vaikuttanut huomion jakaminen noin kauheasti, en muista koska se olisi ollut ihan tuollainen :) Hyvä hyvä!

Simo oli taas kentällä takahutlarissa. Siellä se taas vaan makasi kun avasin luukun. Hienoa, jos se oppii olemaan siellä täysin rauhassa. Liian paljon näkee koiria (sakemanneja) jotka louskuttavat autossa eivätkä pysty rauhoittumaan sinne. Tykkään aina vaan enemmän ja enemmän tuosta mukulasta!!! Huomenna tämä mun pentuvapaa loppuu ja joudun töihin, heti 6-14, huoh. Ja illaksi vetämään treenejä, voi olla että vien Simon siksi aikaa äitini työ, ettei joudu olemaan ihan koko päivää yksin kotona. En luultavasti viitsi ottaa sitä treenejä vetämään vielä mukaan, kun ei se osaa odottaa nätisti ja joutuisin keskittymään siihen liikaa. No, katsotaan :)